Para-aika paraikaa Pispalassa
Tapani Hietalahden taidetta Pispalan kirjastossa ja
Rajaportin saunan kahvilassa marraskuussa -02




  Tapani

  Para-aika
    -Lyhyt kuvaus aiheesta para
    -Paranäyttelyideoita


  Palokärjen aika

  Taiteilijan luonnehdintaa

  Kuvagalleria 1

  Kuvagalleria 2

  Kuvagalleria 3

  Kuvagalleria 4

  Palautelomake


  Palladiumkirjat


  

Palokärjen aika

kansansatu_yksityiskohta.jpg    Samaan aikaan Pispalan kirjastotalon Para-ajan kanssa Tapani Hietalahden näyttely ”Palokärjen aika” on esillä Pispalan Rajaportin saunassa.
Teoskokonaisuus luotiin aikoinaan Mäntän kuvataideviikoille vuonna 1997. Innoituksensa näyttelyyn taiteilija sai Akseli Gallen-Kallelan Palokärki-aiheisesta taulusta.
Hän kertoo arvostavansa kansallisromantiikan aikaamme ja sen herkkävireisiä taiteilijoita, edellisen lisäksi Eero Järnefeltiä, Hugo Simbergiä jne, heidän luonnonkokemustaan, esteettistä maailman hahmotustaan, henkisesti kaunista ja hyvää.
Näiden juurien lisäksi Palokärjen aika on taiteilijalle myös tuhoutumisen aikaa, ”eikä minun tarvitse tehdä samanlaisia juttuja kuin edellä mainitut arvostettavat taiteilijat omana aikanaan”, hän sanoo. Palokärjen aika on myös ja ennen kaikkea kirkuvaa tuhoutumista, voimaperäistä luonnonriistoa, patruunat koneiden kanssa metsiä auraamassa ja soita kuivattelemassa. Näyttelyn työ ”Stahanov” kuvaa nykyistä kellokoneistoa, joka luo työmoraalin ja tehokkuuden viitekehyksen, missä ihmiset ja olennot riutuvat köyhemmiksi kuin koskaan, sekä materiaalisesti että henkisesti.

Näyttelyyn liittyi vuonna 1997 Mäntässä pidetty ”Eurosaarna”, jonka taiteilija piti kaadetun, vaijereilla pystyyn asetetun kuusen latvasta, rinnastaen humoristisesti - ja samalla karmivasti - suomalaiset intiaaneiksi, ”joille EU:n suuri päällikkö oli tehnyt ´tarjouksen´ heidän maittensa ostamisesta”.

Palokärjen aikana esiin nousivat luontoa yhä tehokkaammin koneilla riistävät patruunajatkumot, mutta kaiken takana olemme menneet yhä täydellisemmin todelliseen Para-aikaan, jossa ”patruunat” on nyt korvannut vieläkin tehokkaammat ylikansalliset, kasvottomat konsernit, jotka käyttävät mainonnan yms. para-taikoja koneistona hyväkseen järisyttävällä intensiteetillä.

         © Pispalan Tietotupa