Matti Heinivaho
”Ennen vanhaan joskus 30-40-luvulla, jos pispalalaiset halusivat sanoa oikein ikävästi toiselle, toivottaa hänet alimpaan helvettiin, he sanoivat: `Painu Messukylään!` kertoo Messukylän perinneseuran puheenjohtaja, laulaja, muusikko ja kulttuurilegenda, sekä nykyisin myös musiikkineuvos Matti Heinivaho.
”Vein meidän seuramme viirin taannoin Pispalan Moreeni ry:lle ja sanoin, että unohdetaan tuollaiset jutut, ettette enää sano tällä tavoin.”
Messukylä ja Pispala
Niinpä pispalalainen kulttuurisaattue uskaltautui vallan vapaaehtoisesti vierailemaan Matti Heinivahon luona tämän kodissa ja haastattamaan tätä Messukylässä, kosken toisella puolella.
”Vanhassa maailmassa, ennen kuin Tampere perustettiin 1779, Tammerkosken itärannalta alkoi Messukylä ja länsirannalta alkoi Pirkkala. Seurakunnallisesti ajateltuna Messukylä oli Pirkkalan kappeliseurakunta, siis tämä Messukylän kirkko tuossa naapurissa. Kuningatar Kristiina antoi sitten Messukylälle oman seurakunnan oikeudet 1636, ja siitä saakka Messukylällä on ollut oma seurakunta, johon on kuuluttu Ruovettä myöten.
”Ja jos ajatellaan tamperelaista paikallishistoriaa, niin näin on kerrottu, että kun on Naistenmatka ja Naistenlahti, niin naiset jäivät pois Naistenlahdessa Lapinniemessä ja äijät vetelivät veneet ja kävelivät Naistenmatkaan. Sieltä he sitten jatkoivat matkaa tähän Pirkkalan kirkkoon, kun he tulivat tuolta jostakin pohjoisilta vesiltä.”
”Tampereeseenhan Messukylä liitettiin 1947, Pispala 10 vuotta aiemmin.”
”Messukylä ja erityisesti tämä lähiympäristöni on edelleen se sama vanha kylä, missä synnyin, vanhaa on säilynyt riittävässä määrin, koulu ja sen pihapiiri, sekä lukuisia muita taloja.”
Lapsuusmuistoja sota-ajalta
”Isäni isä oli suomalaisuusmiehiä nimeltään Nylander, ja hänen perheensä asutti Tammelan Portaan kylässä Heinivaho -nimistä tilaa, ja siellä on myös Heinivaho –järvi, eli isoisä otti itselleen suomalaisen nimen sieltä. `Vaho` itsessään tarkoittaa rajakiveä.”
”Itse olen syntynyt Messukylässä, koululla Äitini isä musiikkimies Paavo Halme, isoäiti ja äiti olivat siellä opettajina. Ja nyt asun tässä vanhan kirkon vieressä muutaman sadan metrin päässä tien toisella puolella.”
”Olen syntynyt vuonna 1936, ja kronologiset muistikuvani alkavat siitä päivästä, kun talvisota syttyi. Pakkasimme koulun pihalla itsemme pieneen enoni Renaultiin ja lähdimme sotaa pakoon Hämeenkyröön.”
”Olin kuitenkin Tampereella toisena Tampereen suurista pommituspäivistä, arveluni mukaan 20.1.40 eli 4-vuotissyntymäpäivänäni. Äitini oli ottanut minut mukaan katsomaan Tolvajärven taistelussa haavoittunutta isääni.”
”Muistan kun juoksimme Hatanpäällä Verkatehtaan sivua ja valkonauhaiset väestönsuojelumiehet huusivat, että on mentävä pommisuojaan linja-autoasemalle. Siellä veivattiin vuoronperään sellaista manuaalista ilmastointilaitetta, ja ahdasta oli…mutta eihän minulle ollut mitään hätää, kun olin äidin sylissä!”
Taata ja Heta
”Minultahan kaatui sodassa isä ja molemmat sedät, siis kaikki kolme veljestä, jotka muuten olivat ammattisotilaita. En kuitenkaan koskaan ymmärtänyt sitä, kun sotaorvot yhdistystä perustaessaan sanoivat, että he kokivat tulleensa väheksytyiksi ja saaneensa traumoja ollessaan sotaorpoja, koska minä muistan sen asian täysin päinvastoin! Tietenkin isän kaipuu oli vähän aikaa kova, ja äiti kertoi sitten myöhemmin, että isoisälle poikiensa kaatuminen oli kova paikka.”
”Mutta kun me asuimme tuossa koulun pihapiirissä, niin siinä oli äitini isä Halmeen Paavo, joka sitten aikoinaan opetti virittämään minut pianoa, ja sitä tehtiin vielä yhdessä 50-60-luvun taitteessakin. Hänestä tuli sellainen isän korvike, ja hyvä korvike tulikin, meillä oli paljon yhteistä, kuten musiikki. Hänhän oli ollut Leevi Madetojan kirjeoppilaana, olen löytänyt sen kirjeenvaihdon. Hän opiskeli musiikkia, teki hienoja sävellyksiä, perusti Hämeen laulun sekakuoron Tampereelle.”
”Isoisäni oli tullut opettajaksi tänne Messukylään 1899. Kuvaavaa asioiden tärkeysjärjestykselle sotien aikana oli, että kun isoisäni jäi eläkkeelle 1944 pitkästä päivätyöstä opettajana täällä Messukylässä ja muutti Jankan taloon, kunta lahjoitti hänelle Heta-nimisen hyvin lypsävän lehmän. Lehmän saaminen silloin oli arvokas lahja!”
”Kun hänen vaimonsa eli isoäitini kuoli, niin kun asuimme samassa kerroksessa koululla kuin missä oli luokkahuoneeni ja saimme kuulla kuolemasta, lähdin siitä paikasta hänen luokseen ja sanoin: `Taata on yksin, minä muutan Taatan luo heti!` Kävin sitten koulua sieltä käsin.”
”Hänen luonaan aloin sitten soittaa viulua, ja yhdessä soittelimme. Kyllähän musiikki veressänikin oli, mutta isoisäni kautta sain hyvän pohjan, musiikkiharrastustani tuettiin. Soitin viulua ja pianoa, ja sitten kun jatsia myöhemmin alettiin veivata, vibrafonia.”
Uutta musiikkia
”Kun äitini soitti pianoa ja opetti sen soittoa, olin aika kyllästynyt puhtaaseen pianonsoittoon, enkä juuri siksi kuunnellut radiotakaan, koska sieltä tuli sitä paljon. Viuluakin olin opetellut soittamaan klassiselta pohjalta. Aivan uuteen musiikkiin pääsimme tutustumaan, kun velipoikani Pekka ollessaan Tampellassa sorvarin opissa teki sellaisen karporaattorin, vauhtipyörän, siis tavallaan oman levysoittimen, eli että sai 78 kierroksen levyä soitettua sähköisesti, ei tarvinnut veivata enää. Sitten se yhdistettiin sellaiseen Helvariin.”
”Jatsi puri minuun todennäköisesti ensimmäistä kertaa, kun kuulin jonkun daamin esittämänä `Music, Music, Music`. Ostimme levyjä Helge Borgin Tampereen musiikkikaupasta, joka sijaitsi Laukontorilla nykyisen Intersportin asusteen tiloissa, ja ensimmäinen ostamani levy oli Art van Dammen kvintetin `I`ve Got You Under My Skin`.”
”Sitten tuli sellainen englantilainen valssi, Danny Kayen `I Wonder Who Is Kissing Her Now`, ja se oli minusta hieno. Ostimme ruotsalaisia levyjä, kun ei saanut amerikkalaisia, kuten Glenn Milleriä, niin `Moonlight Serenaden`, `Chattanoga Choo Choon` ja `In The Moodin` saattoi kuulla Thore Ehrlingin orkesterin esittämänä.”
”Pääsin Tiptop-yhtyeeseen tuuraamaan viululla klarinetin soittajaa, soittelimme orkesterimusiikkia, tangoa, ja lauloin kaksi lauluakin vuonna 1951 ollessani vasta 15-vuotias, `September In The Rain` ja `My Foolish Heart`. En ollut koulussa oppinut englantia, sisko opetti minut ääntämään, vasta myöhemmin opettelin englantia.”
”En voi koskaan sanoa tanssineeni samassa määrin kuin muut ikäluokkani nuoret, kun olin estradilla jo niin varhain toisella puolella esittämässä tanssijoille musiikkia! Kyllä minä nyt silti valssin vedän, ja vaimoni opetti minulle jiveä ja sen perusaskeleet, kun aloimme seurustella hänen kanssaan, hän kun oli Tampereen rock`n`rollmestari. Me menemme vieläkin välillä rock`n`rollia, jos tulee jotakin Bill Haleyä.”
”Tiptop -bändissä bassoa soitti Tuomisen Teppo, joka myöhemmin toimi Vantaa konservatorion johtajana, rumpuja soitti Hämeenkadun ja Puutarhakadun kulmassa olleen Järvisen radioliikkeen vetäjä, Uusitalo oli haitaristi ja Katajan Kake soitti kitaraa.” ”Sitten minulla oli vähän aikaa Domino-niminen bändi, jossa koetimme soitella sellaista jatsintapaista musiikkia.”
Elämän suunnan määräytyminen
”Pelimannipojat –niminen bändi, jota pidin uskomattoman hienona orkesterina, ilmoitti syksyllä 1952 hakevansa laulusolistia. Ajattelin, etten uskalla mennä. Mutta sitten yhtenä sunnuntaipäivänä Pelimannipoikien rumpali Pajupuron Pantsu soitti ja kysyi: `Harrastat kuulemma laulamista ja me etsimme laulusolistia, tulisitko koelauluun?` Kyllä lähdin vilkkaasti!!”
”Läpäisin kokeen, ja ensimmäinen keikka oli tuossa Messukylän työväentalolla.”
”Pelimannipoikien laulusolistiksi pääseminen määräsi koko tulevan elämäni suunnan. Se oli niin hyvä bändi, ja siihen hankittiin sitten vibrafoni, ja alkoi oikein vakavissaan musiikin tekeminen ja jatsiin perehtyminen."
”Benny Goodmanilla, Art van Dammella, George Shearingillä oli vibrafoni, siis mekin hankimme sellaisen. Ajattelin, että kyllä minä kai sitä opin soittamaan, kun olen viulua vetänyt ja tunnen pianon, ja pyysimme Lindströmin Ekiä opettamaan sen soittoa minulle. Hän tuli bändimme solistiksi, ja samalla hän antoi minulle tunteja. Eerikki, jonka kanssa vielä tänäkin päivänä soittelemme, on nykyisin jo 86-vuotias."
Olli Hämeen orkesteri ja oma bändi
”Pelimannipoikien kanssa teimme ensimmäiset televisioesiintymiset Tesvisiossa, myöhemmässä Tamvisiossa. Sitä kautta sitten edesmennyt saksofonisti Rannikon Seppo puhui Hämäläisen Ollille Helsingissä lauluhommistani, ja tein vuoden 1959 keväällä ensimmäiset levyni nimellä `Matti Heinivaho ja Olli Hämeen orkesteri`.”
”Olli Häme oli Olli Hämäläisen taiteilijanimi. Hänhän muutti Tampereelle, asui Tahmelassa ja oli TV2:n ohjelmapäällikkö. Hänen isänsä oli taidemaalari Väinö Hämäläinen, joka lahjoitti taidetta enollenikin (nyt Heinivahon olohuoneen seinällä).”
”Olli Hämäläisellä oli Olli Hämeen orkesteri, jossa Laila Kinnunenkin uransa alkuaikoina esiintyi, ja myöhemmin heillä oli solistina Laila Halme. Hämäläisen Olli on kirjoittanut vuonna 1948 ensimmäisen jatsin historiasta kertovan merkittävän teoksen `Rytmin voittokulku`. En tiedä, onko vielä vastaavaa tehty. Siinä oli esimerkiksi käsitelty jatsia teoreettisesti, ja sen kirjan perusteella opettelin sointumerkit.”
”Teimme ensimmäiset levyt Ollin kanssa Levytukulle, joka siis on se sama firma, missä Virran Ola oli aikaisemmin tuotantopäällikkönä. Levyt muuten äänitti Arska Elo, jonka kanssa olimme sitten tv:ssä töissä kauan.”
”Olin esiintynyt jo sen verran pitkään ja paljon estradilla, ettei oman levyn tekeminen tuottanut niin sellaista ahaa-elämystä kuin voisi luulla, mutta sen seurauksena perustin kyllä ensimmäisen oman bändini, `M. Heinivahon kvintetin`. Ensimmäisenä keikkapaikkamme oli Primulan omistama pintaravintola Lido Helsingissä, autotalossa Kampin aukiolla, ja menestys oli aika hyvä.”
”Sinne Lidoon tuli tansseihin Westerlundin musiikkikaupasta yksi Lukander-niminen mies, ja hän puhui minusta Westerlundilla. Westerlundin kautta tuli sitten ensimmäinen levy, mikä soitettiin radiossa ja se oli `Ilta tullut on Roomaan`.”
Aika muuttui Irwinin myötä
”Silloin elettiin vielä sellaista aikaa, että laulu laulettiin mankalle ja taustat tehtiin erikseen, ja kappale voitiin siis leikata eri palasista. Kappaleita esitettiin radiossa tuolloin kuitenkin suorissa lähetyksissä, ja radio halusi, että kaikki käyvät koelaulussa, koska eiväthän he tienneet, kuinka hyvin kukin laulaa sen tähden kun kappaleen voi tehdä palasista.”
”Siellä oli sellainen raati, joka kuunteli, voiko laulajaa käyttää suorassa lähetyksessä. 50-luvulla ja 60-luvun alussa tehdyissä kappaleissa Irwiniin saakka ei voinut paljon revitellä, koska kappaleitten piti olla hyvin artikuloituja, sävelpuhtauden piti olla ehdoton. Raati arvosteli levyt A, A-, B+, B, Bjne, minkä skaalan mukaan niitä soitettiin sitten radiossa. Ja jos oli joku B- tai C+, niin ainoastaan siinä tapauksessa, että sitä paljon toivottiin, kappaletta saatettiin soittaa, ja muussa tapauksessa se laitettiin unholaan.”
”Minä olin siellä sitten yhtenä aamuna ja lauloin vain ihan pianon säestyksellä tuon kappaleeni, ja se meni läpi. Aika oli siis aivan eri. Kun ensimmäistä kertaa kuulin Irwinin laulavan, ajattelin, että millä ihmeellä ja konstilla tämä on mennyt läpi radion testin!!! Mutta Irwinin myötä aika muuttui. Jos silloin 50-luvulla, 60-luvun alussa, olisi tullut joku M.A.Numminen, se ei olisi tullut kuuloonkaan!!!
Repe oli loistava ihminen
”Suoria esityksiä radiossa oli paljon vielä 60-luvullakin, oli paljon sellaisia hupailuja, eri paikkakunnilla järjestettyjä. Olimme esimerkiksi Repen [Helismaa] kanssa Haapamäellä, Kuusaankoskella, Kangasalla tällaisissa isoissa radion hupailuohjelmissa.”
”Repe oli muuten loistava ja huikea ihminen! Teimme myös televisio-ohjelmia, kuten TV1:lle `Tilipäivä savotalla` ja TV2:lle `Kosken rannalla`.
"Me teimme myös kiertueita yhdessä, mm. `Eemelin saunailtaa`. Tai aluksi siinä oli Virran Ola, mutta kun Ola otti liian kovat löylyt, niin tuottaja Lehtisen Pauli soitti, että tulisin tuuraamaan Olaa. Samoin teimme yhdessä hänen viimeisen kiertueensa `Uusi Meksikon pikajuna` silloin kevättalvella 1964. Meillä oli kyllä tosi kivaa. Repeen minulla on kyllä jäänyt kaipaus, hän kuoli kyllä varsin nuorena.”
”Televisiossa esiinnyin ensimmäisen kerran ykkösellä 1959.”
Tamperelaiset levylistojen kärjessä
”Minulla on laulajan urallani ollut kaksi suurta hittiä. Ensimmäinen oli vuonna 1960 `Tunturin juurella` eli `Lapin poika`, amerikkalainen kansanlaulu `Red River Valley`. Silloin oli aika harvinainen tilanne. Muistaakseni se oli Kansanlehti, joka otsikoi, että `Tamperelaiset levylistojen kärjessä`, koska kaikki levylaulu oli siihen saakka ollut helsinkiläisten hommia. Kuusiston Mane oli kappaleellaan `Kertokaa se hänelle` ykkönen ja minä olin kakkonen. Se oli aavistus siitä, ettei kaikkien tarvitse mennä Helsinkiin.”
”Vuoden 1966 hittini `Lännentie` oli tavattoman suosittu ja oli radion ohjelmassa `Kahdeksan kärjessä` ykkösenä pitkän aikaa, mutta sitten tuli Aikamiesten `Iltatuulen viesti`, joka pudotti sen pois, ja `Iltatuuli` olikin siellä kärjessä sitten vuosikaupalla, se ei meinannut lähteä sieltä kulumallakaan! Minulla on sellainen käsitys, että radiotoimittajat pudottivat sen pois sieltä, muuten se olisi siellä vieläkin!”
Aina toinen työ
”On jännittävää, etten ole tavallaan kuitenkaan ollut ammattimuusikko koskaan, minulla on aina ollut toinen työ. Silloin –59, -60, olin muutaman kuukauden ajan ravintolamuusikko, mutta sitten esimerkiksi kun menin Westerlundille levylaulajaksi, niin sieltä kysyttiin aika pian, että voisinko minä ruveta hoitamaan Westerlundin Tampereen liikettä, kun olin käynyt kauppaopiston. No, uhkarohkeana miehenä olin vähän aikaa eli kolme vuotta Westerlundin musiikkikaupan johtajana.”
”Vuonna 1964 jäin ammattimuusikoksi, mutta melko pian sain kuulla, että Tamvisioon saadaan ottaa lisää väkeä ja että kannattaa hakea töihin, ja minä hain. Siinä muuten syntyi koominen tilanne, kun olin piruuttain mennyt ajelemaan silloin Kulmakosken Epun rekkoja ja olin Jyry- Sisulla keikalla Pietarsaaressa viemässä rakennuspalkkia. Kun olimme tulossa takaisin Tampereelle ja soitin kotiin valmistautuen lähtemään reissulle toiselle puolelle Suomea, sain kuulla, että olin päässyt töihin Tamvisioon, ja sanoin: `Jippii!`” En koskaan ajatellut, että painaisin pitkin lavoja ja estradeja eläkeikään saakka, vaan täytyi olla joku toinen työ.”
”Mutta televisiossa tein pelkkiä musiikkiohjelmia. Olin töissä viihdepuolella, tosin vuodet 1974- 84 sain tehdä vain klassista musiikkia, jatsia ja balettia. Ohjasin niitä. koska luin nuottia ja osasin laittaa partituuriin kameran ohjausmerkinnät. Ainakin vielä vuonna 2005 Päiviö Pyysalon mukaan olin eniten Ylessä tv:n musiikkiohjelmia tehnyt henkilö. Vuonna 1999 jäin sieltä eläkkeelle.
”Työ oli kuluttavaa, mutta hienoa, pidin kuvan kanssa pelaamisesta. Näin jälkikäteen ajateltuna 90-luku oli todella hienoa aikaa, kun tekniikka parantui ja pystyimme keskittymään tekemisiimme. Ohjasin Merja Larivaaran tähdittämän sarjan `Sing Sing Sing` ja `Kolmen tähden svengit`, jossa esiintyivät Brita Koivunen, Pirkko Mannola ja Vieno Kekkonen..
Yhteistyössä nuoruuden ihanteiden kanssa
”Porin jatsit televisioon teimme 1969-1996 melkein kaikki Porolan Jarmo -vainaan kanssa käytännöllisesti katsoen kaksistaan. Minä ne suurelta osin ohjasin, koska osasin aavistaa jatsimuusikkona, mihin suuntaan mennään, ja tiesin vähän, mitkä on soolojen mitat jne.”
”Räsäsen Pauli sanoi kerran, että hän on kateellinen siitä, että olen saanut tehdä esimerkiksi Porin jatseissa yhteistyötä sellaisten muusikoitten kanssa, joita olen pikkupoikana kuunnellut korvat höröllä, Benny Goodmannia, Miles Davisia, Stan Getziä myöten. Ja klassisen musiikin saralla olin tekemisissä esimerkiksi Yehudi Menuhinin kanssa, joka oli mukava tyyppi!!! Ei koskaan tarvinnut lähteä ulkomaille musiikin vuoksi, kun muusikoita alkoi tulla tänne niin paljon!”
Benny Goodmanin mahdollisesta erikoisuudesta ihmisenä Matti Heinivaho kertoo näin:
”Aikoinaan UMO:n vierailevana rumpalinakin ollut Mel Lewis sanoi tarinoiden mukaan näin: `Kun Benny Goodman kuolee, hautajaisissa on tuhansia ihmisiä – mutta ei yhtään muusikkoa!` Hän sanoi olevansa Goodmannin kanssa keikalla ja kiertueella ainoastaan rahan tähden.”
Luottamustehtävissä
Vaikka Matti Heinivaho ei itseään ”liikemiehenä” pidäkään, vaan ”antaa vaimon hoitaa ne piruetit”, erilaisissa luottamustehtävissä hän on ollut aina.
”Se on jokin sisään kasvanut juttu; en tiedä, mistä se johtuu. Olin jo 50-luvun lopulla Tampereen rytmimuusikkojen puheenjohtaja. 1972 olin musiikkilautakunnassa, ja siitä saakka olen ollut kaikenlaisissa kaupungin luottamustehtävissä ja nykyisin taas kaupunginvaltuutettuna eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Olenkin sanonut kaikille eläkkeelle jääville, että jos teistä tuntuu, ettei aikanne kulu, lähtekää politiikkaan!”
”Työn ja luottamustoimieni ajan olen kuitenkin koko ajan jatkanut soittamista ja laulamista ja käynyt laulutunneilla ja pitänyt soittotaitoani yllä.”
Tango tuloo Suomeen
”Nuoruuteni maailmassa orkestereita arvosteltiin sen mukaan, kuinka hyvin ne soittivat jatsia, siis senaikaista jatsia, jota edustivat esimerkiksi George Shearing ja Benny Goodman. 50-luvullahan on siis ihan oma, aika rauhallinen tyylinsä. Vaikka jatsi olikin mittapuu, tanssipaikoilla piti tietenkin soittaa pitkälti toisenlaista musiikkia. Tangoja ei juuri soiteltu, humppaa ei ollenkaan, ei ensimmäistäkään.”
”Mutta soittelimme lattareita, beguineja, sambaa, samba cha chaata. Jos Pelimannipojissa soitimme tangon, soittelimme soviteltuja, hienoja tangoja, enkä laulanut niitä välttämättä. Lauloin ainoastaan kaksi tangoa, `Mustasukkaisuutta` ja `Tuo suru jonka soit`.
”Tango tuli sitten 60-lvulla, ja se tuli oikeastaan aika pitkälle Taisto Tammen myötä ja olin todistamassa hänen ensiesiintymistään. Olimme Kuusaankoskella tekemässä Repen kanssa sellaista laulu- ja sketsihommaa, ja Repe sanoi, että paikalle tulee sellainen uusi Fazerin tähti, romaanipoika Taisto Tammi. Hän oli silloin maalarioppilaana, ja hän tuli rakennuksilta suoraan sinne maalarinhaalarit päällä päivällä harjoituksiin ja myöhemmin illalla eri vehkeissä sitten esiintymään.”
”Yksi Baltzarin pojista Hortto Kaalosta sanoi minulle joskus Kaustisilla, että romaanit ovat eri puolilla maailmaa vaeltaessaan poimineet kulloisenkin kulttuurin musiikkivirtauksen herkimmin, ja siten he esimerkiksi Suomessa olleet tangon ja vaikkapa Espanjassa flamencon airueita.”
”Uuden tango-ilmiön tuleminen ei minun kaltaiselleni jatsimiehelle kyllä ollut hienoa! Ei sinne päinkään! Kun meni Pohjanmaalle, Kauhavalle, niin vaikka meiltä keikan tilannut mies ihan mukava mies olikin, hän sanoi: `Sitten, Matti, muistat, että tangoja.` Ja minä sanoin: `Kyllä!`”
”Sitten kun tuli väliaika ja hän keitteli meille kahveja, hän sanoi Pohjanmaan murteella meille: `Minähän sanoooin sulle, että pitää tulla tangoja! Vastasin, että joka toinenhan OLI tango! Hän sanoi: `Ei se riitä! `”
”Sitten soitimme yhdeksästä kymmeneen pelkkiä tangoja! Toivorikkaana menin uudestaan hänen luokseen ja kysyin: `No? Oliko nyt hyvä?` Hän vastasi: `Olihan se vähän sinnepäin.`”
”Se oli aivan toivotonta. Kurikassa tuli kaksi likkaa pyytämään, että soittaisimme twistiä. Minulla oli silloin kolmen puhaltajan bändi, joka silloin jo itsessään oli ihan uhkarohkea yritys, ja panimme twistin menemään. No ne likat pyörivät siellä, eivät he mitään twistiä tanssineet.”
”Kun se kappale loppui, luoksemme lähetettiin kaikkein isoin kaveri, jolla oli isot hartiat ja jonka korvista näki, että hän oli paininut, ja hän kysyi: `Kuka on kapellimestari?` Vastasin: `Minä, tai en minä mikään kapellimestari ole, mutta tämän orkesterin johtaja.`”
”Hän sanoi minulle: `Me oomme senlaatuinen kansa, jottemme tanssi tollaisia tansseja! Me tanssimme täällä vain tangoa!` Minä sanoin, että asia on selvä! Ja sitten se alkoi taas se helkatin tinttan-tanttan…”
”Se oli kyllä raskasta! Jos olisimme Pohjanmaalla tuohon aikaan soittaneet esimerkiksi jonkin hitaan valssin, meidät olisi tapettu. Ohjelma-ajalla ei mitään muuta saanut soittaa kuin tangoa.”
”Se on käsittämätöntä, kun pohjalaiset kuitenkin on sellaisia reteitä, raavaita miehiä tyyliin `Totta Ristus` ja `Täältä tuloo` , mutta sitten tanssitaan kaihoisasti `Aavan meren tuolla puolen…`. Pohjalaisessa uhossa ja kaipuussa tangoon on jotakin valtavan ristiriitaista.”
Mikä marssi tämä on?
”Tokihan Suomessa on monia hienoja tangoja, ja tango ylipäänsäkin on hienoa. Kun 80-luvulla tein Sata-Häme soi –juhlissa yhteistyötä argentiinalaisen Osvaldo Pugliesen kanssa, niin silloin vasta ymmärsin, miten upeaa ja loistavaa musiikkia argentiinalaisen tango on.”
”Todennäköisesti tangolle kävi Eurooppaan tullessaan niin, että kun siitä tuli salonkikelpoista, sitä ruvettiin tanssimaan täällä eri tavalla, ja siihen tuli rummut mukaan. Saksalaisen mallin mukaan siitä tuli ikään kuin marssi. Oikeassa argentiinalaisessa bändissä on piano ja kontrabasso, joka soittaa jousella sitä rytmiä, mitä meillä rumpu hakkaa. Rytmi tulee myös sylissä soitettavasta haitarista eli bandeneonista, jota isketään polveen. Se on hyvin elävää, siinä on hienoja synkooppeja, se on aivan huikeata musiikkia.”
”Suomessa ja muuallakin Euroopassa kadotettiin edellä mainituista syistä tietty hienovireisyys, ja tangoon tuli pikkuisen militantti sävy. Hämäläisen Olli teki aikoinaan Argentiinassa ohjelman `El Tango`, ja kun hän siellä soitti heille tangon `Mustasukkaisuutta`, häneltä kysyttiin, että `Mikä marssi tämä on?`”
Virran Ola
”Virran Ola oli hyvä kaveri, hän oli loistava laulaja ja muusikko. Olen aina sanonut, että kahdella laulajalla, Olalla ja Laila Kinnusella, olisi ollut elämänsä loppuun saakka leipä turvattu ihan komeasti, mutta molemmille alkoholi muodostui ongelmaksi. Surullista.”
”Tapasin Olan ensimmäisen kerran Tampereen Vpk:lla, missä meillä oli yhteinen keikka, myöhemmin yhteisiä keikkoja oli moniakin. Ihastelimme tuolloin sitä hänen Amerikasta tuomaansa hienoa Ford Fairlane –autoa.”
”Ola ei toiminut ainoastaan laulajana, vaan hän oli myös Levytukun tuotantopäällikkö, ja siksi hän pääsi levyttämään sellaisia kappaleita, joita hän ei muuten olisi koskaan päässyt tekemään, kuten `Mambo Italiano`.”
”Hän teki muuten myös joitakin niin koomisia, järjettömiä ja käsittämättömiä kappaleita, kuten Scandialle kappaleen `Rock`n`roll valssi`, vaikka hänellä varmaankin jo sen levyttämisen aikaan olisi ollut valtaa vaikuttaa levytyksiin. Kun minä menin Westerlundille, meillä oli sellainen diili, että yhtiö saa laulattaa minulla kaksitoista kappaletta vuodessa ihan mitä haluavat. Nuorena, aloittelevana levylaulajana sitä ei kovin helposti ala väittää vastaan, joten kyllä minäkin kaikenlaista tolkutonta `Jonojenkkaa` ja `Tarzania` olen vetänyt.”
”Ola asui Tampereella 60-luvun alusta kuolemaansa saakka. Rytmimuusikkojen puheenjohtajana järjestelin sellaisia maihinnousuja Pyhäjärven Viikinsaareen, joissa Ola oli paljon mukana, kuten myös esimerkiksi Grönin Emppu.”
”Aika usein tuurasin laulajana Olaa, kun hän ei päässyt johonkin sovittuun tilaisuuteen eri syistä. Ja silloin kun olin Westerlundin musiikkikaupan pitäjänä, niin hän tuli harva se päivä turisemaan sinne. Hän piti muuten Tampereella myös laulukoulua, mutta yksi likka sanoi kyllä, että aika usein siinä ovessa luki `Tänään on lupaa`.”
”Olahan oli 60-luvulla jo hyvin sairas, hänellä oli sokeritauti ja maksakirroosi. Lääkärit sanoivat joskus vuonna 1964 hänen jouduttuaan sairaalaan, että Ola tuskin enää palaa muuta kuin arkussa, mutta kyllä hän tuli takaisin. Säestimme häntä bändini kanssa Kyröskosken suurlavalla, kun hän esiintyi ensimmäisellä keikallaan yleisön edessä sairaalareissunsa jälkeen.”
Muistojeni tango – Päivä Pispalassa Olavi Virran luona
”Virran haastatteluelokuva syntyi seuraavalla tavalla: Hymy-lehden entinen päätoimittaja Jorma K. Virtanen oli erittäin hyvä ystäväni, ja lehden toimittaja Suosteen Timi, valokuvaaja Lintisen Veikko ja Virta olivat paljon tekemisissä keskenään. Puhuin kerran heidän kanssaan 1970, ja he sanoivat, että ”Nyt on Virta huonossa kunnossa, ja sinun kannattaisi tehdä hänestä juttu, kun ei enää tiedä, kauanko hän tuossa keppalloi.”
”Tampereella vaikutti aikoinaan sellainen hiukan häiriintynyt kaveri Hymy-Late, joka tosin pahaa ei tehnyt kellekään. Me teimme käsikirjoittaja Lepokorven Napin kanssa ohjelmaa hänestä. Minulle kävi hyvä tuuri, kun pääosan esittäjälle Mäen Sepolle tuli matka Moskovaan. Minulla oli silloin kaksi päivää filmiryhmä käytössä, ja sanoin: `Nyt mennäänkin Olan luo!` Soitin Olalle ja kysyin, että voidaanko tulla tekemään hänestä juttua, ja Ola sanoi `Juu`.”
”Ja niin menimme, ja kaksi päivää olimme Olan luona Menimme aina joskus puolilta päivin ja lähdimme joskus viiden maissa. Ja Hulta siinä keitteli kahvit, ja olimme siinä ihan mukavasti.”
”Sehän oli sitten niin, että kun se filmi oli kehitetty ja minä katsoin sen materiaalin lävitse, minä sanoin, että `Tätä ei sitten esitetä ikinä missään. En voi tehdä kaverista tällaista ohjelmaa, kun hän oli niin huonossa kunnossa.` Siellähän on vieläkin sellainen pykälä, että ainoastaan minun luvallani siitä saa ottaa pätkääkään mihinkään.”
Kuva: Veikko Lintinen
”Siinä elokuvassahan on myös kuvaa siitä tilaisuudesta, jossa hän sai ne kolme kultalevyä ja jossa hän sai koomakohtauksen. Itse sairaskohtaustahan kukaan ei silloin halunnut kuvata. Tulimme muuten yhtä matkaa siitä tilaisuudesta takaisin Tampereelle, minä, Ola, Lintinen ja Suoste.”
”Gronowin Pekka pyysi, että saisiko sen radioon, koska se on ainoa haastattelu Virrasta, missä hän kertoo omasta elämästään jututettuna. Niinpä Olan haastattelu on radiossa nauhana kokonaisuudessaan, elokuvaversiohan on tiivistetty.”
”Elokuvakin kuitenkin päätyi esitykseen, kun Tapsan Tahdeilla oli Toni Edelmanin bändissä haitaria soittava Pale Saarinen, joka myös tekee toimittajan työtä. Hän sai minut vakuuttumaan siitä, että elokuvan tekeminen ja esittäminenkin olisi arvokasta, ja yhdessä me teimme sen.”
