|
”Taiteeni aktivoi katsojan omia muistijälkiä ajalta jo ennen kielen osaamista. Minimalistissa teoksissani ei näy mitään ihmisen tekemää, vaan opittuun tietoon ja älykkyyteen pohjaavan tulkinnan sijasta ne koetaan mentaalisesti.”
Näin kuvaa taiteilija Timo-Olavi Jalkanen taidettaan. Kun astuu Jalkasen Pispalan ateljeen ilmapiiriin, mielen valtaa ajaton, turvallinen ja levollinen tunnelma, juuri kuin ”muistijälki ajalta jo ennen kielen osaamista”. Ateljeen tunnelmaan kietoutuu myös talo, ja sinne vievät portaat, piha, yllä oleva puu ja tietenkin – ikkunasta lempeästi siintävät Jalkasen toiset kasvot, Pyhäjärvi.
”Järvi on minulle elävä olento, osa minua. Kuten Amerikan intiaaneille suuri tammi oli osa heitä ja he olivat osa tammea. Joillakin kansoilla vastaavassa osassa on vuori. Mutta minä olen järven ihminen, Pyhäjärven ihminen.”
”Aina kun käyn muilla paikkakunnilla, käyn järven ihmisenä koskettamassa paikallisten järvien vettä, tervehtimässä heimoani.”
”Kun pidin aikoinani ensimmäisen valokuvanäyttelyni, olin häkeltynyt huomiostani, että 40 kuvasta vain kolme oli vailla vettä.”
|