Elina Ojanperä

    Elina Ojanperä on Tampereen Tesomalla syntynyt ja kasvanut 28-vuotias nuori elokuvantekijä ja kuvataiteilija, tosin hän itse epäilee, voiko kutsua itseään enää nuoreksi. Aika kuluu, ja hänen opinnoistaan Tampereen Taiteen – ja viestinnän oppilaitoksen mediataiteen linjallakin on kulunut jo neljä vuotta. Opiskelu itsessään kesti neljä vuotta.
    ”Opintoja aloittaessani en osannut käyttää edes sähköpostia ja internettiä. Opiskeluissa antoisinta olikin se, että oppi käyttämään taiteellisessa ilmaisussa kaikenlaisia välineitä. Vieläkin antoisampaa kaikki olisi ollut, jos olisi älynnyt keskittyä joihinkin määrättyihin alueisiin runsaitten mahdollisuuksien ja laajan opintokentän keskellä.”

    Opiskelut eivät johtaneet mihinkään tarkasti määriteltyyn ammattiin ja toimenkuvaan, ja Elina onkin vaikuttanut eri työ – ja toimintafoorumeilla. Voitaisiin kai sanoa, että kuten sukupolvensa edustajat muutenkin, hän on myös matkustellut ja asunut ulkomailla, liftaillut Euroopassa. Tärkeäksi paikaksi Tampereella on muodostunut Pispalan Hirvitalo.
    ”Hirvitalo on hieno siitä, että sinne voi vain mennä, olla omissa oloissaan, suunnitella kaikkea tulevaa, ja siellä on kiva tavata ihmisiä, ei tarvitse lähteä johonkin baariin tai vastaavaan.”

    Elokuvantekijänä Elinalta on syntynyt musiikkivideoita sekä yhdessä Mira Heijan kanssa Pispalan VilkkariOff -tilaisuudessa nähtävät elokuvat Runaway Day ja Maailmankuvio. Elokuvissa pohditaan koomisesti ongelmia, oman naiivin tieteellisen teoriankin kannalta katsottuna.
    ”Pidän sellaisesta taiteesta, joka on yllättävää ja ilahduttavaa ja joka laittaa miettimään – ja josta ei tarvitse maksa mitään.”
    Elokuvallisina haaveina Elinalla voisivat olla sellaisen pitkän elokuvan tekeminen, jossa olisi yhdistettynä animaatiota ja näyttelijöitä, sekä runollisen dokumentaation tekeminen. Käytännöllisesti tulevaisuudessa on suunnitteilla Mira Heijan kanssa kulutuskriittinen videoteos Tampereen sosiaalifoorumille.
    Elina Ojanperän suurimpana haaveena nimittäin on se, että ihmiset ja yhteiskunta rupeaisivat ”dissaamaan kaupallisuutta”. Elina ei tosiaankaan kärsi siitä, etteivät hänen yllään mahdollisesti ole viimeistä huutoa olevat muotihepeneet, olihan hänen lapsuutensa perhekin jo aitoa kierrätysväkeä.
    ”Yksi tulevaisuuden unelmani on, ettei kaupallisuus määrittelisi itseämme ja tekemisiämme.”