165 Pispalan tapahtumakalenteri, tulevat tapahtumat

Tampereen Päivä Pispalassa

Tampere on saamelaisen Tammerkosken ("suvanto virtavedessä") kaupunki.

Ruotsin kuningas Kustaa III allekirjoitti Tampereen vapaakaupungin perustamisasiakirjan Mälaren-järven saarella Gripsholmin linnassa vuonna 1779. Siitä on 240 vuotta tiistaina 1.10.2019.

Perustamisasiakirjan kansi Kustaa III:n vaakunalla ja ensimmäinen tekstilehti. Alunperin ruotsiksi. Asiakirja suomennettiin vuonna 1780.

Olli Helenin juttu Morossa

Alla asemakaavasuunnitelma vuodelta 1779. Keskustori A ympärillä olevat C:t tarkoittavat tonttivarausta neljälle eri kirkkokunnalle. B on varaus rådhusille eli raatihuoneelle. Myös Pyhäjärven rantamaisemiin Pyynikille (kantatila Pynicke) oli suunnitteilla useita tonttivarauksia.

Kartta Riksarvet Tukholma.

Kaupunki synnytettiin Tammerkosken kartanon alueelle kosken länsipuolelle.  Ensimmäiset asukkaat kaupunki sai vuonna 1780, kun tontit jaettiin 92 hakijalle. Seuraavan kuuden vuoden aikana asukasluku kasvoi vajaaseen 300. 

Vasta 1860-luvulta lähtien Tampere alkoi muotoutua tehtaitten kaupungiksi. Tehdasteollisuuden nousu sysäsi kaupungin väkiluvun kasvuun. Alkuperäinen kaupunkitila ei enään riittänyt. Kaupunki alkoi laajeta laidoiltaan jatkuvasti ulospäin. Aluksi kosken itäpuolelle, Messukylän pitäjän alueelle Kyttälään ja Juhannuskylään.

Vuoden 1900 väestölaskennan mukaan Tampereella asui 38.778 henkeä. Siitä noin 12% asui alkuperäisellä kaupunkialueella nykyisen Näsilinnankadun ja kosken välissä (4425 henkeä).

Väestölaskentaan oli otettu mukaan myös Pispala ja Järvensivu. Jo tuolloin Pispala (ja Järvensivu) oli asiallisesti osa Tamperetta ns. etukaupunki. Asukkaita Pispalassa ja Hyhkyssä laskettiin olevan 2800.

Tanssivat Vedet

Tammerkoski ja kulttuuriteema on tänä vuonna huomion keskipiste.

Koskenrantaa juhlistetaan julkisella taiteella usean taiteilijan voimin. Itse koski tanssii esityksessä, jossa näyttävät ja valaistut, lähes 30metriset, vesisuihkut liikkuvat musiikin tahdissa.

Katso ohjelma >> Taidetta Tammerkosken varrella

Aamulehti 24.9.2019

Tampereen päivän koko ohjelma

Juhlaviikonloppuna on tarjolla ylenmääräisesti monipuolista ohjelmaa ympäri Tamperetta. Juhlinta alkaa perjantain 27.9 klo 8 Kauppahallin syysmarkkinoista ja päättyy tiistaina 1.10 klo 19.30 Kultttuuritalo Laikun Kuohuista kasvanut - Tammerkosken kaupungin 240 vuotta sanoin ja sävelin tapahtumaan.

Tampereen päiviin voi osallistua  bongaamallla ohjelmasta jonkun erityisen reitin tai sitten vain kuljeskella pitkin poikin, käymällä paikoissa joihin ei arkena tule menneeksi, esimerkiksi kaupungin museoihin on vapaa pääsy.

Tampere 240 vuotta koko ohjelma >> Tampere Päivä 27.9 - 1.10. 2019

TAMPEREEN PÄIVÄ PISPALASSA

Pispalan näkökulmasta juhlatarjonnasta kannattaa huomata Moreeni ry:n järjestämät kulttuurikävelyt Pispalanharjulle ja vanhaan Hyhkyyn, perhetapahtuma Varalassa, popup Valokuvaamo Tahmelan Huvilalla sekä  Pispalan Paviljonki Kansalaisvaikuttamisen tapahtumassa Tampere-talolla  juhlapäivänä tiistaina 1.10.

Moreeni ry:n opastetut kulttuurikävelyt
Pe 27.9:
18–19.30 Kulttuurikävely Pispalassa - Santalahti, tukkitiet, Olavi Virta, Pispalan saunat. Lähtö Haulitehtaalta, Haulitehdas 8.
La 28.9: 16–17.30 Pispalan kulttuurikävely - Vanha Pispala, Pispalan tori, talot, VPK. Pispala-kävely alkaen haulitehtaalta. Käymme läpi Pispalan teollistumisen historiaa, tukkiteitä ja saunojen historiaa unohtamatta Olavi Virtaa.
Su 29.9: 16–17.30 Kulttuurikävely vanhimmassa Hyhkyssä. Lähtö Simolankatu 4. Tutustutaan kävellen vanhimpaan Hyhkyyn. Kävelykierros vanhimmassa Hyhkyssä alkaen Pispan palvelukeskukselta, vanhimmat talot, laivalaituri.

Varala 110 v. -perhetapahtuma
Varala juhlii tänä vuonna 110-vuotista taivalta ja Tampereen kaupunki  240-vuotisjuhlia. Tampereen päivänä 29.9.2019 liikutaan yhdessä Varalassa klo 14–17.30
Tarjolla:
* sisätemppurata
* ulkoseikkailurata
* seikkailurastit: kalliolta laskeutuminen ja trapetsikävely
* lajikokeilut: kuntonyrkkeily, jooga, nallepaini
* piirustus- ja kasvomaalauspiste
* kehonkoostumusmittaus – 5 €
* Varala 110 v. – Varalan tarina Villa Varalassa
* seikkailuhuvipuisto Flowpark avoinna klo 12-18 – juhlavuoden tarjous 23€/hlö

Pikkurahalla makkaraa, lettuja ja mehua. Kahvila Anna avoinna. Sisä- ja ulkoliikuntavaatetus. Tilaisuuden järjestää Varalan Urheiluopisto ja liikuntaneuvojaopiskelijat. Tilaisuus on maksuton.

Tahmelan Huvila
Tampere päivän juhlaohjelma 27. - 29.9
1. Popup Valokuvaamo 27 - 28.9
Huvila tarjoaa uniikin tilaisuuden saada tunnelmallisia muotokuvia retrotyylillä. Kuvaajana huvilalla työskentelevä valokuvaaja Maria Salangina. Kuvaukset perjantaina ja lauantaina klo 12-18. Katso lisää >> täältä

2. Sunnuntain taidebrunssi erikoisohjelmalla 29.9
Musiikki Joe Vestich. FEM4 Videonäytös. Katso lisää >> täältä

Viikon 39 lounasmenu ja ohjelmakattaus >> Tahmelan Huvila (fb)

Pispalan Paviljonki
Tampereen päivänä 1.10. vietetään valtakunnallista Kansalaisvaikuttamisen juhlapäivää Tampere-talon aulaklubilla ja Tampere-talon edustalla klo 15-19.

Tapahtumassa juhlistetaan Tampereen tekijöitä ja kokijoita; kaupunkilaisia ja heidän aktiivista työtään paremman asuinkorttelin, kaupungin, yhteiskunnan ja maailman puolesta. Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen.

Tampere-talo ohjelma:
klo 15 Avaussanat
klo 15:15-16:30 Tanssiesitys
klo 16-16:30 Lastentaikuri Paspartuu
klo 16:50-17:20 Hirvikoira Hirvonen
klo 17:30-18 Pelastakaa ballerinat -esitys
klo 18-19 Näin minä muutan maailmaa -keskustelu. Keskustelijoina mm. Tiina Elovaara (poliitikko), Varpu Hintsanen (psykiatrinen sairaanhoitaja, mielenvalmentaja, personal trainer), Aija Karttunen (Tampereen kaupungin aluekoordinaattori), Maria Mattila (muusikko, taiteilija & kansalaisaktivisti), Arja Ojala (poliitikko, yhdistysaktiivi), Kirill Sultanshin (vloggaaja). Muut puhujat varmistuvat myöhemmin.

Pispalan paviljongissa (pihateltta) päivystävät pispalalaiset yhdistykset ja yhteisöt.

Luvassa on  noppapeliä pispalalaisin palkinnoin, tilaisuus tutustua varjoteatteriin ja menoa säestää folkin, balladien, bluesin, räpin ja runouden taitaja Folkjykä.

Folkjykä esiintyy klo 16.15 lähtien >> Pispalan asukasyhdistys

© Asko Parkkonen