Kurpitsatalolla Kulttuurikahvila Pispala folkpäivänä

Kurpitsatalon Kesäkahvion toiminnasta ja tapahtumista löytyy ajantasaista tietoa >> täältä

Kesäkahviotoiminnan lisäksi Kurpitsatalolla järjestetään:
1. Työpajoja ja kursseja. Esimerkiksi Lumottu savu-suitsuketyöpajan järjestää 6.7. Lovesta Crafts. Kurssit ovat yleensä ainakin materiaalimaksullisia ja niihin toivotaan etukäteistä ilmoittautumista.

2. Kulttuuripäiviä ja Sanataideaamiaisia.
Ensimmäinen kulttuuripäivätapahtuma sanataideaamiaisineen on sunnuntaina 30.6. Toinen kulttuuritapahtuma Pispala Folk-päivänä sunnuntaina 4.8. Ja kolmas elokuun loppupuolella Saunafestivaalipäivänä 25.8.

3. Kurpitsatalo tekee yhteistyötä myös Tahmelan Huvilan Unelmien puutarhan kanssa.
Tarjolla on esimerkiksi villiyrttikurssitusta ja siemenestä syötäväksi metsäpuutarhaksi luentoja. Näistä tiedotetaan sekä Tahmelan Huvilan että Kurpitsatalon fb-sivuilla.

4. Saunafestivaali elokuussa sekä kasvukauden päätteeksi perinteinen Sadonkorjuujuhlan syyskuussa.

4.8. Kulttuurikahvila (Pispala Folk päivänä)
Klo 12 - 19 Kesäkahvio avoinna.
Tarjolla suolaista ja makeaa.
Klo 16 Janne Tapion Sisäinen Avaruus
- Tamperelainen folk-pop – bändi
Järjestää: Team Luova-Tauko

24.8-25.8. Pispalan Saunafestivaali

Pispalan saunafestivaali on vuodesta 2016 järjestetty leppoinen ja syrjinnästä vapaa kaupunginosafestivaali Tahmelan rannassa

Tänä vuonna Saunafestivaali kaksipäiväisenä la 24.8 - su 25.8. Mukana on useita piensaunoja joihin kaikkiin on pääsy samalla lipulla, saunat julkaistaan myöhemmin.

Artisteina mukana mm. Mara Balls duo, Mummin kullat, Kielo Kärkkäinen (trio), Hirvikoira Hirvonen, Human Cell Signals (Noora Laiho duo), artistikattaus täydentyy myöhemmin.

Kurpitsatalolla myynnissä ruokaa, lettuja, chaita, kombuchaa ym.

Katso päivittyvä ohjelma ja osallistumishinnat >> Pispalan Saunafestivaali (fb)

Sanataideaamiaiset Kurpitsatalolle

Sanataideaamiaisella vinkataan kirjoja ja tehdään erilaisia, lyhyitä kirjoitusharjoituksia helposti ja leikkimielisesti.

Ryhmä on osoittautunut niin Ylöjärellä kuin Metsossa hyväksi tavaksi jakaa kirjoittamistuntoja, päästä kirjoittamisessa liikkeelle ja leikkiä luovuudella.

Jokaisella kerralla käsitellään useampaa sanataiteen lajia ja jokaiselta kerralta saa myös tehtävämonisteen mukaansa. Aamiainen on omakustanteinen, sen voi ostaa halutessaan. Mukaan kynä ja paperia.

Kokoontumiskerrat 1,5 h (voit osallistua useammalle tai yhdelle kerralle):

Sunnuntaina 25.8.2019 / Kurpitsatalo klo 11:30-13:00

Ilmoittaudu, mukaan pääsee 12 nopeinta: Mia.m.lempinen[at]gmail.com

Materiaalimaksu 10 e / kerta Kahvia ja herkkuja saa ostaa halutessaan kahviosta.

Menneet tapahtumat

KULTTUURIPÄIVÄ KURPITSATALOLLA su 30.6. klo 11.30 - 18.00

Ohjelmassa mm.
Klo 11.30- 13.00 Sanataideaamiainen
Lyhyitä kirjoitusharjoituksia helposti ja leikkimielisesti. 10 €
Ilmoittaudu (katso juliste alla). Aamiainen (kahvi/tee, sämpylä, tuoremehu 7 €)
13.00- 18.00 Kahvila avoinna
13.00- 18.00 Vanhanajan käsitöitä ja esineistöä näytteillä
13.00- 15.00 Tuoksupussipaja
14.00- 14.30 Satutuokio lapsille
14.30- 16.30 Amulettipaja. Maria Salminen. 5 €
17.00- 17.30 Hetki runoille. Antti Kyrö

Yhteystiedot: Team Luova Tauko 044 0250 778 aalloilla2[at]gmail.com

6. 7. klo 14.00 – 16.00: Lumottu savu - suitsuketyöpaja
Järjestäjä: Lovesta Crafts. Katso tiedot >> www.lovestacrafts.net

 

 

© Asko Parkkonen