Pispalan kirjastotalon lauteilla

Talvi 2003

Takaisin runolauteille

Etusivu

Ohjelma

Kaksi varpusta muistelee

Lauteet

Runo on salaisuus

Riimu

Laulu

Runoilijoitten ja tarinankertojien esittely ja tapahtumien Jäljet: kuvat, äänet ja videot.

Tuija Välipakka

Tuija Välipakka on syntynyt Hämeenlinnassa, mutta aivan pienenä lapsena Tampereelle muuttanut, eikä missään muualla sen jälkeen asunut, täällä opiskellut ja töitä tehnyt. Kirjoittanut hän on aina, ja se on ollut myös aina se toimi, jossa hän on tiennyt olevansa hyvä. Jo 8-vuotiaana tyttönä hän kirjoitti hevosromaanin ("jota tosin ei julkaistu").
Tuija on siitä erikoinen ihminen, että hän on samaan aikaan räväkkä, urheilullinen ja seurallinen, mutta nykyään aikuisena, varsinkin luovuuden aalloissaan, jopa vaikea ja tavoittamaton erakkoluonne. Hänen on saatava "kadota" aina silloin tällöin, eikä "katoaminen" tarkoita lorvimista, vaan oman eheytyksen tilaa.
"Olen tehnyt normaaleja toimistotöitä kahdeksasta neljään pöydän äärellä istuen, mutta olen hyvin onnellinen nyt, kun voin keskittyä kirjailijan toimeen, koska minun on vaikeaa kuvitella pystyväni mihinkään luovaan normaalilla tavalla eläen, vailla riittäviä mahdollisuuksia koota itseäni erakkotunnelmissa."

Tuijan elämässä tapahtui käänne, kun hän sai enoltaan Vexi Salmelta lahjaksi Kirsi Kunnaan kokoelmakirjan "Puut kantavat valoa". "Menin kuuntelemaan Kirsin esitelmää Oriveden opistolla, ja kiinnitin huomiota hänen runorytmiinsä ja teknisiin valintoihinsa sanojen ja lauseiden suhteen ja huomasin ymmärtäväni ne. Mutta ennen kaikkea minuun teki vaikutuksen se tapa, millä Kirsi runoja lausuessaan hengitti ne eläviksi."

Tämän kokemuksen innoittamana Tuija pyrki Viita-akatemiaan opiskelemaan ja pääsi sinne opiskellen ensin Kullervo Järvisen ja sittemmin Vuokko Tolosen johdolla. Opiskelemaan lähtiessään Tuija huomasi samalla, että hänellä oli tarve tämän kolmevuotisen opiskelujaksonsa aikana kirjoittaa kirja.
Siispä hän alkoi opiskella runoutta ja eri runoilijoita, hyvin perusteellisesti, kuten hänen tyylinsä on. Hän kävi läpi lukemattoman määrän eri runoilijoita ja tutustui näiden tekniikkaan ja runomieleen niin pitkään kun oma tyyli alkoi ilmentää itseään.
"Oikeanlaisen runon löytymisessä yksikin sana voi olla ratkaiseva. Ja kysymys ei niinkään ole siitä, mitä vielä tulisi lisätä, vaan runo on hyvä silloin, kun siitä ei voi jättää mitään pois."

Tuija ei kuitenkaan halunnut julkaista vain "nipullista runoja", vaan halusi keskittyä jonkin teeman ympärille, miksi muodostui naiseus. Runokokoelman "Lasimorsian" kaikkiin naiseuteen jollakin tavalla liittyviin runoihin on jokaisen lisäksi aina liitetty ote Vanhasta Testamentista, Sananlaskuista tai Saarnaajasta. Kirja on saanut osakseen paljon kiitosta ja ihastusta.

Tuijan kodissa on aviomies, lapsia, koira, kissoja, kaneja ja lähellä Niihaman tallilla jopa hevonen. Miten Tuija selviää tästä hullunmyllystä ja vielä jopa kirjoittaa?
"Tiukalla se usein on. Osaan kuitenkin olla myös hullunmyllystä iloitseva Muuminmamma, joka keittelee hilloja ja mehuja ja tekee piirakoita puutarhan omenoista, herukoista ja marjoista, ja rakastanhan toki lapsiani ja eläimiä, ja mieheni tukee minua hienosti."
"Silti on pakko päästä katoamaan, määrävälein, jotta voisi pysyä luomiskykyisenä. Katoan työhuoneeseeni, Rompsin rannan (Rauhaniemen) kallioille ja parhaassa tapauksessa: hevostallille Niihamaan ja valjastan hevosemme, Valunin. Sen läheisyydessä unohdan kaikki vaikeudet. Hevonen on todellinen terapiaeläin!"