Pispalan kirjastotalon lauteilla

Takaisin runolauteille

Etusivu

Ohjelma

Kaksi varpusta muistelee

Lauteet

Runo on salaisuus

Riimu

Laulu

Takaisin runoilijoitten ja tarinankertojien ennakkoesittelyvalikkoon

Jäljet

Markku Toivonen


Ennen vanhaan kansa ei Pispalassa eikä juuri muuallakaan Tampereella käyttänyt puhuessaan taloista katuosoitteita, vaan kaikki talot tunnettiin omilla nimillään. Kirjailija Markku Toivonen asuu Pispalanharjulla juurevasti Heikkilän talossa, joka nykykaveripiirissä ja -mytologiassa on muuntunut "Ilpon taloksi", ja numeroista ja muista on turha puhua - lempeän puutalon katot ja niiden takaa ikkunasta siintävä Pyhäjärvi vakuuttavat sisällä istujien edelleen olevan vanhassa ja todellisessa Pispalassa.

Tässä Markku Toivonen on jo asunut yli kaksikymmentä vuotta mutta ei alun perin ole Pispalasta lähtöisin. Hän syntyi Hämeenlinnassa ja asui varhais lapsuutensa vastapäätä keskiaikaista linnaa. Hänen syntymäkotinsa seinään on myöhemmin kiinnitetty kyltti, jonka mukaan Eino Leino asui samassa talossa lukiovuosinaan. Hämeen sydämestä Markku sitten vietiin vuosiksi Savon korpeen. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Mikkelissä ja sieltä hän tuli opiskelemaan Tampereelle.
"Oli aikamoinen kulttuurishokki muuttaa metsän keskeltä sivistyksen pariin, sisävessojen ja suihkujen maailmaan. Varhaisten kulttuurishokkien jälkeen tietynlaisesta juurettomuudestani on ollut hyötyäkin, sillä minun on ollut helppoa kotiutua mihin tahansa, ulkomaita myöten", kertoo Markku, joka on sittemmin mm. työskennellyt Ranskassa.
"Erityisesti alussa Tampereella oli kuitenkin hankaluuksia sosiaalisien valmiuksien puutteen vuoksi, joista varmasti osa juontui omasta luonteenlaadustani ja osa oli korven perintöä. Hupaisaa ja merkille pantavaa on, että tästä puutteesta huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, päädyin kirjalliseen elämäntapaan, jossa on jatkuvasti etsittävä uusia ilmaisuja. Olen myös opettanut ilmaisutaitoa monille ihmisille", Markku kertoo.

Markku opiskeli journalistiikkaa. Tavoitteena oli tutkinto ja sitä kautta vakinaisen ammatin saaminen. Toisin kuitenkin kävi, osaksi sen vuoksi, että Markun kämppäkaverina oli opiskelujen alkuvuosina Harri Nordell.
"Harri oli innostunut ja innostava hahmo, joka harrasti taiteita, kirjoitti ja aikoi julkaistakin runokokoelmiaan. Sellainen oli minulle uutta. Se oli kuitenkin hienoa ja todellista, ja vähitellen omissa toimissani hyväpalkkaisen ammatin haave väistyi taiteelliselle työlle omistautumisen tieltä." Jonkin aikaa Markku kumminkin oli sanomalehtien palveluksessa, pääasiassa valokuvaajan ammatissa.

Tämän jälkeen Markku onkin mm. voittanut Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon neljä kertaa. Omia runokokoelmia häneltä on ilmestynyt kolme, joista kahta ensimmäistä hän pitää harjoitustöinään ja viimeisintä, Sudenkorennon vuosisataa, varsinaisena esikoisteoksenaan, ensimmäisenä runokokoelmanaan.
Risto Ahdin kanssa hän on julkaissut esseekokoelman Runouden kuntokoulu. Tämä teos perustui laajaan, Yleisradion tuottamaan radio-ohjelmasarjaan. Sille jatkoksi he tekivät radioesseesarjan Seitsemän muusaa nopeusjärjestyksessä.
"Risto Ahti oli aikoinaan opettajanani Oriveden opiston kesäkurssilla ja on sen jälkeenkin ollut tärkeä innoittajani ja työtoverini."
Näytelmiä Markku on kirjoittanut kaksi, nimeltään Lalli ja Tuonela Cola. Esikoisnäytelmä Lalli esitettiin Rauman kaupunginteatterissa.

Markun novellikokoelma Ihmeitä, jota hän itse pitää tähän asti tärkeimpänä teoksenaan, on saanut kosolti tunnustusta.
"Kirja syntyi monen vuoden kovan työn tuloksena. Olen kirjoittajana aikaa vaativa, ja lopputulos on mielestäni pitkälti ajan funktio. Joskus näkee nopeasti kasattuja uutuuskirjoja, ja ne kaikki näyttävät, luultavasti tuoreutensa vuoksi, lumoavilta mestariteoksilta, mutta vasta aika paljastaa, ovatko ne onttoja vai eivät. Siksi luen mieluimmin kirjoja, jotka ovat vähintään kymmenen vuotta vanhoja."
"Omaan jälkeensä ei ole koskaan syytä olla tyytyväinen, sillä muuten kehitys pysähtyy. Tarkoitan tällä sitä, että taiteellisen ilmaisun onnistumisiin ja helmiin meillä ei itsellämme ole mitään ansiota. Me olemme jossain mielessä vain ilmaisun nöyriä välikappaleita. Jos sen sijaan epäonnistumme, se on tyystin meidän omaa ansiotamme."

© Pispalan Tietotupa / Jussi Rovio - Viimeksi muokattu: 07.02.2003 20:57:05.