Pispalan kirjastotalon lauteilla

Takaisin runolauteille

Etusivu

Ohjelma

Kaksi varpusta muistelee

Lauteet

Runo on salaisuus

Riimu

Laulu

Takaisin runoilijoitten ja tarinankertojien ennakkoesittelyvalikkoon

Jäljet

Timo Malmi

Timo Malmia on siitä hauska haastattaa, että hän todella pitää jutustelusta ja tarina elää keskustellessa hänen kanssaan. Asioiden ja sanojen alkuperä on ainainen juureva kiinnostuksen kohde ja puheenaihe. Vaikka puhetta on paljon, turhaa se ei ole, vaan vaatimattomuus on läsnä koko ajan - miehekkäästi (Kts. miehekkyydestä myöhemminkin). Niinpä hänen kuulee olevan Pirkkalalaiskirjailijoiden puheenjohtaja ei välttämättä itsensä kertomana, vaan toisten kertomana.

Timo Malmi on kotoisin Pispalasta, "Kannaksenkatu 148:sta, Iso-Simolan talon alapuolelta, Sirenin saunan läheltä, kolmannesta eli ylimmästä kerroksesta". Hänen poliisi-isänsä Teiskosta ja ompelia-äitinsä Ruovedeltä olivat Viitaa siteeraten "maan sitkeää irtaimistoa", jotka omaa onnea etsien olivat muuttaneet maaseudulta kaupunkiin. Malmin vielä ollessa lapsi, perhe toteutti "pispalalaisen taivaan unelman" eli pääsi muuttamaan Kalevaan (jossa Malmi asuu edelleen), "lämpimän veden ja sisävessan maailmaan", "mikä oli merkittävä muutos, ellei järisyttävin, tähänastisessa elämässäni", Malmi virkkoo. Runoteoksessaan "Welaatta - maito, maa ja vesi (1998)" hän kertoo pitkälti kokemuksistaan lapsena Pispalassa, vaikka siirtääkin kertomuksensa isänsä synnyinmaille Teiskon Velaattaan, jossa mummolassa hän myöskin vietti paljon aikaa lapsena ja nuorena.
Timo Malmin äiti kävi töissä Suomen Trikoossa ja harrasti runoutta työväenopiston opintopiireissä, joissa äidin omien sanojen mukaan eivät saaneet puhua ketkään muut kuin tuolloinen opiston rehtori ja Viita. "Nykymittapuiden mukaanhan Viitaa olisi pidetty häirikkönä, sillä hän puhui tauoitta ja solkenaan, koko ajan", Malmi kertoo.

"Omina ´esikuvinani´ eivät ole koskaan olleet jotkut kulttuurimonumentit, vaan `tavalliset´ muurarit, kirvesmiehet ja jätkät, jotka olivat kynämiehiä, arvostettuja, eikäTampereella ollut Helsingin eliittiajattelua. Runoilu ja kynäily oli raavaitten miesten hommaa, miehekkääksi miellettyä, ja runous keikistelemätöntä, paljasta ja maanläheistä. Jos joku olisi jossakin Rajaportin saunassa alkanut lausahdella jotakin "Vänrikki Stoolin tarinoita", hänet olisi lähetetty hihitellen Pitkäniemen mielisairaalaan", Malmi kertoo. "Nykyisin `miehekäs runous´ saatetaan olla jopa Tampereella jossakin määrin unohdettu ja runoilua pitää `hinttareiden hommana`."
Elämisen ehdot pakottivat Malmin toimittajan ammattiin ja työhön yliopistolle, jossa hän edelleenkin ainakin piilo-vaikuttaa. Nyttemmin mahdollisuuksia on tullut myös toteuttaa runoutta ja jopa kaunokirjallisuutta, josta jälkimmäistä Malmi pitää kaikkein haastavimpana "kynämiehen alueena". Käydyt sodat olivat sekä paikallisesti että kansallisesti "taakka", jota Malmi osaltaan halusi olla purkamassa sotavangeista ja sotaorvoista kirjoittamalla, mutta tämä toiminta siirtyi ennakoidusta ajasta myöhäisemmäksi, kun kenttä oli niin haastava. Ensimmäisen runokokoelmansa "Welaatan" jälkeen on nyttemmin kuitenkin jo ilmestynyt romaani "Tähkäpää - Sotavangin laulu". Runouden vuosikirjaan "Mot Mot" Malmi on toimittanut osion "Sanat ja sota - Tampereen aika ja henki".

Tunnetuksi Malmi on tullut myös kierrosten vetämisessä Kalevankankaan hautausmaalla, jossa hän peilaa Tampereen historiaa tunnettujen runoilijoiden haudoilla käyntien kautta. Omat tarinansa saavat Väinö Linna, Yrjö Jylhä, Lauri Viita ja Eeva-Liisa Manner sekä sotilaita punaisten ja valkoisten puolelta - kun Kalevankangas sattui olemaan veljessodan aikana yksi verisin taistelutanner.

Vaikka Timo Malmilla ei ole varsinaisesti mitään uskonnollista kutsumusta, hän esimerkiksi asiaa hetken mietittyään havaitsee olevansa "protestantti". "Protestanttisuuden olemus välitettiin ruumiiseeni ja mieleeni, joten miten EN olisi protestantti? Erästä kuuluisaa kirjailijaa muuntaen ja siteeraten, minä en valinnut protestanttisuutta, vaan protestanttisuus valitsi minut! Ei omaa esi-isältä välitettyä olemusta ja tapojaan voi juuri muuttaa ja kieltää. Jos ei lähde riitauttamaan turhaan monia perintönä saamiaan asioita, vapautuu paljon tilaa ja energiaa keskittyä olennaiseen."

Seuraavaksi Timo Malmi avajaispuhe vuoden 2002 "Muistojeni Pispala"-tapahtumassa Viikinsaaressa.