|
Takaisin runolauteille
Etusivu
Ohjelma
Kaksi varpusta muistelee
Lauteet
Runo on salaisuus
Riimu
Laulu
Takaisin runoilijoitten ja tarinankertojien ennakkoesittelyvalikkoon
Jäljet
| Jaana Paju

Jaana Paju on kotoisin Kaavilta, Savosta, vaikka hänen puhekielessään aina
välillä kumpuaa esiin kauniita karjalaisia sävyjäkin.
"Kävin kouluni Pohjois-Karjalan puolella Polvijärvellä, ja koulubussissani
lukenut `Savon-Karjalan-linja` kai kuvaa hyvin kieliperintöänikin."
Jaana varttui Kaavin Suovaarassa, maalaistalossa, peräkylillä, minne TV ja
sähkökin tulivat hyvin myöhään. Vuodenaikojen vaihtelun voiman ja tuoman
elämän rytmittymisen Jaana muistaa nuoruudestaan olennaisena. Jaana ihailee
äitiään, joka oli monitaitaja, väsymätön ja vahva, taiteellinen ja
käytännöllinen yhtäaikaa, niin moninainen, että itse on vaikeaa kuvitella
kykenevänsä vastaavaan.
Kyläyhteisö oli maanläheinen ja sosiaalinen, ihmisten puhetapa siellä päin
Suomea "liioitteleva". Kirjoja ei kotona juuri ollut ja luettu, ja niitä
Jaana lainasi kirjastoautosta.
"Olen leikilläni usein sanonut, että sähkökatkot olivat lapsuuteni
valoisimpia hetkiä. Niitä tapahtui kylillä usein, ja silloin ei voinut
muuta juuri tehdä kuin lukea satukirjoja kynttilänvalossa lapsille."
Nuorena Jaanaan teki vaikutuksen pohjoisen runoilijan Eeva Heilalan
maalaiselämän runot, hiukan myöhemmin lukiolaisena Mirkka Rekola,
Risto Ahti, Sirkka Selja - sekä Sirkka Turkan runot.
|
Paperiprosessinhoitajatutkinnon jälkeen v. 90 Jaana meni Oriveden opiston
kirjoittajalinjalle. Sen jälkeen hän muutti Siivikkalaan ja on käynyt
Viita-akatemian kirjoittajakurssin ja toiminut kirjoittajapiirin ohjaajana
kansalaisopistoissa Tampereella ja ympäristössä. Vuonna 1996 ilmestyi hänen
ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa runokokoelmansa "Harava katolla" Pegasoksen
kustantamana. Kokoelman runoja on kutsuttu hengeltään Sirkka Turkan omaisiksi.
"Olen ohjannut kirjoittajakursseja 1990- luvun alkupuolelta. Pohjimmainen
motiivi tähän oli kokemukseni dialogin tärkeydestä. | Vuonna 1996 esikoiskirjani
aikoihin elin runoilijan sopessa ja kuvussa, ja aloin haluta enemmän ihmisten
ilmoille. Halusin tunteen ja luottamuksen "yhdessä tekemisestä".
Nyt voin todeta, että dialogi on toteutunut. Olen löytänyt muita ihmisiä ja
heidän tarpeitaan. Huomaan olevani erilaisissa yhdistyksissä, hallituksissa
ja jopa yrityksen osakkaana.Asiat vievät mukanaan. Silti sanoisin, että
vietän verkkaista ja hiljaista elämää."
"En mitenkään pystyisi elämään kahdeksasta neljään - arkipäivän elämää.
Olen mukana monissa eri asioissa, kaipaan vaihtelua, teen intohimolla aina
kulloisiakin asioita."
Asioita vaikuttaa olevan niin paljon, että ilman hyvää organisointia ne
eivät pysyisi kasassa, mutta Jaana näyttää kykenevän helposti tähän.
"Suomessa itä ja pohjoinen antavat ihmisilleen enemmän aikaa ja tilaa,
itsenäisyyttä, erämaan kauniita tunnelmia. TV vääristää maailmaamme
nykyisin, henkistä sisältöä olemiseen otetaan sitä kautta. Sähköpostit,
tietokoneet ja muu nykyaikainen välineistö ovat luoneet meihin sietämättömän
temmon ja vauhdin."
"Joskus toivoisi kahden viikon sähkökatkosta. Abstraktit välineet, kuten
tietokone, menettäisi merkityksensä, ja saisi olla jälleen itsensä ja
oikeitten ihmisten seurassa."
|