Pispalan kirjastotalon lauteilla |
|||
|
Takaisin runoilijoitten ja tarinankertojien ennakkoesittelyvalikkoon | Jorma Markkula
Pushkin ei Jorma Markkulalle ollut tuttu nuoruudesta kuin nimenä, mutta kun Pushkinin 200-vuotissyntymäpäiviä juhlittiin näkyvästi eri puolilla maata ja Eurooppaa, mutta ei Tampereella, Jorma halusi tutustua Pushkiniin ja tehdä esityksen Pushkinin teoksen "Ruslan ja Ljudmila" pohjalta. Pushkin oli Pietarissa syntynyt tsaarin hovirunoilija. Hänen teoksensa "Ruslan ja Ljudmila" on "Seitsemään veljekseen" verrattavissa oleva kansalliseepos ja kaunokirjallinen teos Venäjällä, johon jokainen viimeistään koulussa tutustutetaan. "Suomalaiset eivät tiedä, miten merkittävä osuus suomalaisilla on venäläisten kansalliseepoksessa, venäläisessä mielessä. Pushkinhan eli aikana, jona Suomi liitettiin Venäjään, mutta säilytti autonomiansa ja nautti erityislaatuisesta asemasta Venäjän valtakunnassa. Pushkin kuvaa suomalaiset hyvin kunnioittavasti, salaisen tiedon kantajina, myös suomalaista naista arvostaen, minkä kaiken nykyinen suomalainen kulttuuri on pilannut. Tein esitykseni `Ruslanista ja Ljudmilasta` niin, että poimin tekstistä suomalaisia kuvaavia ja koskettavia kohtia." Esityksensä pohjana Jorma Markkula käytti Aarno Salevan suomentamaa tekstiä "Ruslanista ja Ljudmilasta". Aarno Saleva on suomentanut Pushkin-kokoelmassaan muitakin tämän eeppisiä teoksia. "Suomalaisista on mainintoja muissakin Pushkinin runoelmissa, mm. teoksessa Pietarin synnystä, Markkula kertoo. "Tämä runoelma oli minulle aikaisemmin tuttu vain kirjallisuuden historian lehdiltä ja yhdestä elokuvasta sekä - eräästä 1970-luvun kulttuurikeskustelusta. Muistin nimittäin miten joku Neuvosto-Karjalan historioitsija mainitsi `Ruslan ja Ljudmila"`-runoelman talvisodan tutkimuksen yhteydessä. Hän nimittäin väitti, että osa "talvisodan ihmeestä" oli Pushkinin ansiota. Väittämä kuului, että ensimmäiset venäläiset valiojoukot, jotka talvisotaan marssivat, olivat jo etukäteen tappiomielialan vallassa. He kun olivat koulussa pakosta joutuneet tutustumaan `Ruslaniin ja Ljudmilaan` ja olivat sitä mieltä, että on mahdotonta sotia sellaista kansaa vastaan joka osaa muuttaa itsensä metsän eläimiksi, lentää ilmojen halki ja herättää kuolleita henkiin."
Katso Jorma Markkulan sivut esityksestään "Ruslan ja Ljumila" | ||
| © Pispalan Tietotupa / Jussi Rovio - Viimeksi muokattu: 10.11.2004 18:36:06. | |||