Pispalan kirjastotalon lauteilla

Takaisin runolauteille

Etusivu

Ohjelma

Kaksi varpusta muistelee

Lauteet

Runo on salaisuus

Riimu

Laulu

Takaisin runoilijoitten ja tarinankertojien ennakkoesittelyvalikkoon

Jäljet

Ensinnä kiitän kutsusta päästä esiintymään tänne Pispalan kirjastoon. Tämä tuntuu melkein kotiinpaluulta, sillä elämäni kuusi ensimmäistä vuotta olen asunut täällä Tahmelassa, muutaman sadan metrin päässä tästä rakennuksesta. Muistaisin että kuusikymmenluvun lopussa kirjaston paikalla oli lähikauppa, jossa usein vierailin äidin ja isän kanssa polvihousuisena taaperona.

0len paljasjalkainen tamperelainen, vaikka urani runoilijana onkin saanut alkunsa Turun seutuvilta: ensimmäiset runoni julkaistiin turkulaisessa Tuli & Savu -runouslehdessä, ensimmäinen runokokoelmani "Ei perhonen siivistään tiedä" palkittiin Turun naapurikunnassa Kaarinassa, kilpailun raatina oli mm. Jarkko Laine, Tomi Parkko ja Kari Levola, ja toinen kirjani "Kukko puussa" on Kustannusyhtiö Sammakon kustantama, eli minulla on tällä hetkellä turkulainen kustantaja, ja uskon että Sammakko kustantaa kirjani jatkossakin.

Kirjoitan mitallista runoutta, lähinnä tankoja ja haikuja. Molemmat ovat japanilaisia runomittoja, viisirivisessä tankassa tavut jakautuvat 5-7-5-7-7 ja kolmirivisessä haikussa 5-7-5. Tanka syntyi joskus 700-luvulla hovinaisten kirjoittaessa toisilleen kirjeitä, myöhemmin mittaa alkoivat käyttää zen-munkit. Tanka on lyhyt ja ytimekäs runo: 31:ssä tavussa ei juurikaan ole tilaa kikkailulle. Sana tanka­tarkoittaa lyhyttä runoa tai lyhyttä laulua.

Seuraava runo on tanka:

Talitiainen aloittaa kosintansa
ja sirkuttaa kuin järkensä menettänyt:
sammakko loikkaa lampeen.

Tätä nykyä tankoja kirjoittavat Japanissa lähes kaikki, keisarinhovi järjestää vuosittain runokilpailun, jossa runonaihe on erikseen määrätty ja kukin kilpailija saa lähettää vain yhden runon. Vuodesta 1879 ulkomaalaisetkin ovat saaneet ottaa osaa kilpailuun. Esim. vuonna 1957 kilpailurunoja kertyi 17 000 kappaletta. Itse en ole osallistunut tähän kilpailuun, koska kilpailuun kirjoitettavat runot on kirjoitettava japaniksi.

Haiku eriytyi vasta 1600-luvulla omaksi muodokseen, Basho-niminen mestari kehitti sen taiteelliseen kypsyyteen. "Haikun tarkoituksena ei ole kauneuden tavoittelu kuten tankan. Haiku tähdentää tarkoitusta. Jokaisen asian ja esineen todellinen luonto on itsessään runoa. Haiku näyttää meille, mitä me tiedämme, vaikkemme tienneet tietävämme."

Seuraava runo on haiku:
Tänään rakastuin/ taas -ja vielä vaimooni/ - ja
nukkuessaan.

Runousoppini on oikeastaan hyvin yksinkertainen - pyrin ymmärrettäviin ja selkeisiin runoihin, joissa luonto ja kaiken elollisen kunnioitus on pääosassa. Kärpänen on runoissa yhtä arvokas kuin ihminen, kuten tässä runossa:

Autoin kärpästä / hämähäkin verkosta. / Mieleni valtaa / suru.
Mitä löytäisin / sitten hämähäkille.

Tankojen japanilaisuudesta huolimatta kirjoitan näitä mittoja suomalaisena ja suomalaisen luonnon kautta - en ole kirjoittanut vielä ainoataan riviä kirsikankukista. Sitä vastaavana "hetkellisyyden" symbolina toimii esimerkiksi omenankukat.

Näin tässä runossa:
Omenapuiden / kukat avautuvat / kuin sateenvarjot, /
niiden kauneudelta on / mahdoton suojautua.

Suomalaisista runoilijoista ehkä suurin herätteen antaja itselleni on ollut Risto Rasa. Hänen naivistisien luontorunojen kautta opin, että voi kirjoittaa niin "hölmöjä" runoja kuin itse haluaa. Ja tätä kautta runoihin tulee viisaus, jos on tullakseen.

Muista vaikutteiden antajista voisi mainita Ryokanin - tämä zen-munkki on yksi japanin rakastetuimmista runoilijoista. Hän käytti itsestään nimitystä Suuri hupsu. Hän ei omistanut mitään, vaan kerjäsi kaiken, vaelteli vuorilla, kierteli talosta taloon. Runot ovat täynnä luontoa ja joutilaisuuden ylistystä:

Ja muutama Ryokanin runo:

Iloinen joukko: juopuneina keräämme keltaruusuja
niityltä jolta kuuluu sammakoiden kurnutus.

Pari kolme vuotta sitten lähdin pois,
tänään palaan takaisin Otogon pyhäkköön.
Ymmärrättehän: matkalla ei sattunut mitään erikoista,
kulmakarvojeni alla on entiseen tapaan kaksi silmää.

Ja sitten: Kiinalainen Han Shan eli "kylmä vuori": Han Shan oli ongelmallinen hahmo, sillä Han Shanin runot koostuvat usean eri kirjoittajan samanhenkisistä runoista, jotka on myöhemmin koottu yhteen. Tälläinen kirjoittamisen perinne on meille länsimaalaisille vieras - kuvitelkaapa että Eino Leinon kuoltua joku toinen olisi jatkanut kirjoittamista Eino Leinona. Han Shan, tai Han Shanit olivat Ryokanin tapaan kierteleviä munkkeja:

Ja yksi Han Shanin runo:

Ei ruoasta puhuminen tee kylläiseksi,
eikä vaatteista puhuminen suojaa kylmältä.
Kylläiseksi tulee vain syömällä riisiä;
kylmältä välttyy pukeutumalla vaatteisiin.
Ymmärtämättä omia ajatuksiasi väität
että Buddhaa ei ole helppo löytää.
Katsoisit mielen sisimpään - Buddhaan!
Miksi etsit sitä ulkopuolelta?

Kattava valikoima klassisia tankarunoja löytyy Tuomas Anhavan suomentamista kokoelmista "Kuuntelen, vieras", "Oikukas tuuli" ja "Täällä kaukana", jotka on koottu yhdeksi kirjaksi "Kevään kukat, syksyn kuu". Varhaisimmat kirjan runot ovat 700­luvulta. Olen valinnut tähän yhden Saigy8n tankan. Saigy8 on näistä kiertelevistä munkeista ehkä legendaarisin, hänen teksteistään ei ole vielä suomennettu omaa kirjaa:

Kaikesta olen luopunut, niin kuin päätin.
Jäljellä on vain sydän,
siihen painuneet kukkien kaikki värit.