Esittelyt

Pispalan kirjastotalon lauteilla

Jyrki Vainonen

Jyrki Vainonen on kotoisin Kaakkois-Suomesta, Anjalankoskelta. Jyrki on tavallisen duunariperheen kasvatti, ja vaikka vanhemmat eivät asetelleet mitään vaatimuksia pojan tulevaisuuden valintojen suhteen, tuon yhteisön todellisuustaju oli sellainen, että koulujen jälkeen oli syytä kiireen vilkkaa hankkia ammatti ja päästä ansioille, ja siksipä Jyrki sen enempiä ajattelematta suoritti lukion jälkeen hotellivirkailijatutkinnon Jyväskylässä ja ankkuroitui työelämään Imatralle.

Nuorena lukeminen oli ollut antoisa harrastus, "ja nuorena, voimakkaaseen aikaanhan luettu vaikuttava teksti jättää lukijaansa syviä ja merkitseviä jälkiä." Jyrki kertoo nuoruudestansa muistavan Herman Hessen "Arosuden" sekä erityisesti ruotsalaisen Nobel-kirjailijan, Harry Martinsonin romaanin ""Kulkijan pilvilinnat". "Se oli romanttinen, eettisesti vahva tarina kulkurista, joka saa elämänsä tarkoituksen vapaudesta kulkea ja siten alituisesti vangitaan irtolaisena ja lähetetään rangaistussiirtolaan."

Oltuaan pari kolme vuotta työelämässä hotellialalla alkoivat kuitenkin kysymykset siitä, tällaistako elämä sitten olisi lopun elämää, ja haaveet lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyvästä ammatista alkoivat itää. Hotelliaikana jo tuli läheteltyä kirjoituksia ehdolle julkaistavaksi Parnassoon.
"Jo syntymästä saakka tuttu tunne eräänlaisesta ulkopuolisuudesta - taiteen tekemisen edellytys? - mikä ei tarkoittanut kyvyttömyyttä yhteisöllisyyteen, mutta kylläkin määrätynlaista piittaamattomuutta ympärillä olevista ihmisistä ja tapahtumista `omien` merkitysten vuoksi" kutsui kirjailijuuden suuntaan, samoin hotelliaikana heräsi tarve alkaa aktiivisesti "pitää huolta siitä, että tarinakertoja pysyy elossa." (Jossakin vaiheessa oli havaittu omassa itsessä "pikku äijä", tarinankertoja) Näiden kutsumusten pohjalta viimein sitten vuonna 1989 toteutui (duunariperheen pojan kannalta katsottuna) ihmeellinen unelma: kirjallisuusopiskelujen aloittaminen Tampereen yliopistossa. Tästä eteenpäin Jyrki tunnettiin ainakin vähän tutumpien kavereitten keskuudessa Tampereella "Kirjailija-Jyrkinä" - vaikka hän ei vuosiin vielä julkaissut mitään.
Tämä käänne elämänvaiheissa tuntui "suurelta helpotukselta" - vihdoinkin sai keskittyä olennaiseen ja laatia päiviä varten oman aikataulunsa, ja kun iältään ei enää ollut aivan nuorikko, osasi opiskellakin viisaasti.

Ollessaan vielä töissä hotellissa Jyrkille tuli aika, jolloin hänellä "oli ensi kerran varaa matkustaa" ja sattumien summana hän päätyi Irlantiin, jossa sen jälkeen vieraili vähintään kerran vuodessa aina näihin päiviin saakka, ja voisi leikillisesti sanoa, että Irlannista tuli Jyrkin toinen kotimaa. Kun kirjallisuusopinnot Suomessa alkoivat, oli luontevaa yhdistää ne irlantilaiseen kirjallisuuteen ja sitä kautta hän vaikuttui irlantilaisen runoilijan Seamus Heaneyn teksteistä. Erilaisten onnekkaiden sattuminen summana Jyrki vitsaillen lupautui suomentamaan Heaneytä, jonka lupauksen hän hiukan yllättäen joutui täyttämään, ja Heaneyn esikoisrunovalikoiman, "Ojanpiennarten kuningas", ilmestyttyä meni vain kaksi kuukautta ja kohdattiin jälleen uusi onnekas sattuma: Heaneylle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto! Tätä kautta Jyrkille tavallaan avautuivat ne ovet, joista tuttavat tuntuivat olevan jo vuosia sitten perillä Jyrkiä "Kirjailijaksi" kutsuessaan.
Tämän jälkeen Jyrki Vainonen on valikoinut toisen kokoelman Heaneyn runoja ja suomentanut ne ("Ukkosvaloa"), voittanut Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon teoksellaan "Tutkimusmatkailija ja muita tarinoita" , kirjoittanut toisen tarinoita sisältävän kirjan "Luutarha" sekä suomentanut myös toista irlantilaista runoilijaa, Paul Muldoonia ("Jotakin muuta"). Uuden kirjan, romaanin, pitäisi ilmestyä ensi syksynä.

Jyrki Vainonen viittaa, ehkä hiukan yllättäen, Freudin merkitykseen nykykulttuurille ja taiteelle. Ei ole merkitystä kiistellä siitä, mikä Freudin ajatuksissa oli "oikeaa tai väärää", mutta Freud nosti esiin ymmärryksen "tiedostamattomasta", mikä on ollut äärimmäisen tärkeää taiteen syvyydelle.
Tarinatkin tulevat ikään kuin tiedostamattomasta, "yli-sukupolvisesta tiedosta". "Runon tulee puhutella sekä älyllisesti että tunteellisesti. Koen itsessäni, sydämessäni, vanhan näköisen, kurttuisen äijän (se tarinankertoja, jota on pidettävä elossa!), joka on samaan aikaan ihan lapsi, siis kurttuinen JA veikeä, siis yhtä aikaa viisas vanha - ja ihmettelevä, tunteva lapsi."