Esittelyt

Pispalan kirjastotalon lauteilla

Tapani Hietalahti

Tällä hetkellä Pispalan Rajaportilla asuva Tapani Hietalahti on kotoisin Halsualta, Keski-Pohjanmaalta, "Hämeen, Savon ja Kainuun metsä - ja tervanpolttoalueelta", metsäsuomalaisuuden perimästä (toisin kuin Etelä-Pohjanmaa, joka on jo peltosuomalaisuuden perimää).
"Kaikki sukulaiseni olivat pienviljelijöitä, jotka yksi toisensa jälkeen muuttivat kaupunkiin `leveämmän leivän perässä`, niin kuin sanotaan, vaikka mielestäni toisin kävi: jokaisen tila kutistuu koko ajan."
Teini-ikäistä Tapania innoittivat erityisesti luonto, rakentaminen ja taide, myös runous, ja tuolloin hän teki eräänlaisen henkisen päätöksen olla uskollinen luonnolle ja maalle ja jättää kunniahimo, joka linja on pitänyt tähän päivään saakka. Väliin mahtuu ainoastaan "seitsemän vuoden harharetki" Salossa Saloran TV - ja radio asentajana, "kun muka piti päästä naimisiin ja saada lapsia, mutta tällainen ns. normaali elämä olisi ollut minulle mahdotonta näillä eväillä, ja jos olisin jatkanut, olisin kai kuollut."
Nuoruuden päätöksen hengen mukaisesti Tapani on myös "oppinut pois" tietokoneitten ja kännykän käyttöä, "käsieni ja pääni puolesta".

Tapani on metsäsuomalaisen tarinaperinteen suora jälkeläinen.
"Ei maalla ollut TV:tä ja vastaavaa. Isossa tuvassa istuttiin, tehtiin puhdetöitä ja kerrottiin tarinoita. Tarina on syytä tässä käsittää laajemmin: tarinaa on jopa mehevä kiroilu, jota ei nykyisin kuule enää juuri missään."
Painettu sana ei oikeasti oikein kuulunut maalle.
"Tuta, siis vaarini (äidin puolelta), tosin oli ankara lukija, jolla oli paljon kirjoja, ja luin lapsena intohimoisesti Jack Londonia, Curwoodia ja Zane Greytä, joissa oli luontoyhteyttä ja joita kaikki lukivat. Kirjat avasivat aivan uusia maailmoja. Tuohon aikaan myös radiokuunnelmat, Pekka Lipposet ja Kalle Kustaa Korkit, olivat hyviä, ja kun minulla on voimakas mielikuvitus, niitä eläydyin myös paljon kuuntelemaan."
Kalevala kiinnosti eniten.
"Vaikka se saattaa olla `Lönrotin` kirja ja monet painostajatahot sitä `siivonneet` , ei se lapsen lukua häirinnyt, kun ihmeellisintä siinä olivat sanankäänteet, sanamuodot, sanonnat ja kielikuvat. Minua innostivat lapsuudessa kylillä muutenkin paikallisten sananlaskujen viisaus, arvoitukset, metsästykseen ja kalastukseen liittyvät (salaiset) loitsut."

Tapanin lapsuus- ja nuoruusaika Halsualla oli tavallaan kuin vanhojen kulttuurien "uniaikaa", joka jatkui muutosta 7-vuotiaana Kokkolaan huolimatta. Kokkolassa Tapani alkoi elää myös "modernia" aikaa, mikä tarkoitti sitä, että muutto Kokkolaan oli hänen mukaansa "muuttoa kirjastoon" kaupungissa ollessa. Tapani luki Jules Vernet, askartelukirjat, kemiaa, fysiikkaa, taidetta, runoutta.
"Moderniin taiteeseen ja runouteen pitää oppia ja opiskella, ja toki luontoa löytyy modernista runoudestakin, vaikka kulttuurin suuri linja siitä onkin erkaantunut. Nykyisin lyriikkaa on vaikeaa löytää, mutta aivan pirteänä yllätyksenä tuli tämä murteiden tutkija Heli Laaksosen runokokoelma."

Tapani tutkii kirjaansa "Para"
"Ihailen alkuperäiskansojen taidetta, vaikkapa metsästys - ja pyyntikulttuuriin liittyviä maalauksia. Vaikka ne ovat pelkistettyjä, niissä on vahva luontoyhteys. Olen aina kirjoitellut, ja edelleenkin kirjoittelen koko ajan kannanottoja tarpeellisiin asioihin. Lyyrikkona on luontoyhteyden menettäneessä maailmassa kuitenkin vaikeaa olla (Kts. Tapanin itse kirjoittama teksti tämän jälkeen).
"Kirjoitan ylös parisuhdekäänteiden psykologiaa ja alitajuntaisia koukeroita sekä unia, jotka ovat merkitseviä. Lyyrisyydelle pitäisi kuitenkin olla pidempiä tyyniä ajanjaksoja, koska levottomana eläessä unet ja runous eivät nouse esiin."

"Suuria teemoja luonnon lisäksi ovat suomalaisten vanhan maailmankuvan tutkiminen, kansojen maailmanpuuhun liittyvät alkumyytit sekä metsä- ja peltokulttuurin välinen raja-alue. Tein performanssin viime kesänä liittyen viimeksi mainittuun."
"Kun kade on pilannut metsämiehen pyssyn, ajatuksia ei saada kokoon, metsämiehen vaisto häilyy harhan rajoilla, halkaistun pihlajan tai lepän läpi astutaan "peltokulttuurista" metsän puolelle, ja metsä puhdistaa miehen. Peltokulttuuri ei enää yllä häneen, ja hän on ehyt jakaen olemisensa metsän väen kanssa. Vain tällaisesta lähteestä käsin luonnon runous on mahdollista. Metsä siunataan puhdistautumisen jälkeen."
"Nykyisin paikat ovat niin (henkisesti) saastuneita, ettei lyriikka juuri ole mahdollista. Meitä ympäröivät olosuhteet, joissa itse emme ole oikeasti mukana. Kaupunkilaisilla ei usein enää ole yhteyttä maahan - maan pintaa ei ole olemassa. Tokio on vain pelkkiä kerroksia - koe siinä sitten jotakin luontoa."

Runous on lahja metsän väeltä

"Kun lyriikka syntyy luonnosta, suomen kielen puhtaita runoelmia on vaikeaa kääntää. Kun suomen kieli laitostetaan enemmän muitten valtakielien kaltaiseksi ja käännettäväksi, se on silloin käynyt merkitykseltään olemattomaksi."