Pispalan kirjastotalon lauteilla

Talvi 2003

Takaisin runolauteille

Etusivu

Ohjelma

Kaksi varpusta muistelee

Lauteet

Runo on salaisuus

Riimu

Laulu

Runoilijoitten ja tarinankertojien esittely ja tapahtumien Jäljet: kuvat, äänet ja videot.

Niina Hakalahti

Niina Hakalahti on pohjoisen kansaa, Oulusta. Niinan isä on kuvataiteilija ja siskostakin tuli muusikko, mutta varsinaisesta erikoisemmasta kulttuurikodista ei hänen mielestään voida puhua:
"Asuimme kerrostalohuoneistossa hyvin tavallisissa oloissa, johon kuuluivat lenkkimakkara ja TV-uutiset jne. Perheen omistautumisessa taiteelle oli se hyöty, että olen aina suhtautunut realistisesti taiteen harjoittamiseen, en mystifioiden, kuvitellen että se on jotakin sellaista, missä juodaan baskeri päässä punkkua."
"Kirjoittamisen huomaan valinneeni jo hyvin varhain. Jo 8-vuotiaana kirjoitin kirjoja ja runoja, sydänverellä."

Äiti tuki tyttärensä kirjoituskipinää mahdollistamalla Niinan osallistumisen 13-vuotiaana kirjoittajakurssille Kokkolassa, mikä oli varsinkin tuohon maailman aikaan ja näin nuoren tytön ollessa kyseessä äidiltä hyvin ennakkoluulotonta kannustamista. Kirjoittajakurssilla hän sai monia hyviä vinkkejä, ja tutustui mm. Gabriel Garcia Margueziin ja Pablo Nerudaan. Myös pohjoisen oman kirjailijan, Timo K. Mukan, proosateos "Kyyhky ja unikko" kosketti nuorta Niina paljaudellaan ja sensuroimattomuudellaan, samoin Risto Rasan teokset, jotka eivät ole Niinan mukaan "vain luontolyriikkaa".
Myöhemmällä iällä Sirkka Turkasta tuli Niinan ehdoton kotimainen suosikki, jonka runoista hän opiskeluaikoinaan Oulussa kirjoitti joitakin arvostelujakin.

Oulun yliopistossa Niina opiskeli kirjallisuutta, latinaa ja aateoppihistoriaa, "aineita , joiden sanottiin johtavan työttömyyskortistoon", kuten hän niitä ironisoi. "Olen aina uskonut, että intohimoja seuraamalla pääsee tosiasiassa johonkin, ei liian rationaalisesti ajattelemalla, ja näin on tähän asti omalta osaltani käynytkin. Monet ihmiset, jotka järkisyistä

Neuvostoliiton kaupan vuoksi lähtivät opiskelemaan vaikkapa venäjää, saattavat sen sijaan nyt olla työttömiä olosuhteiden muututtua." Niinan opiskeluaikaan kuului kirjojen kirjoittelua, matkustelua, ja humanistin identiteetti "vailla varsinaista tiukasti määriteltyä ammattia" tuntui sopivan hänelle.

Pohjois-Suomessa, Oulun ja Lapin lääneissä, järjestettiin v. 1990 "Halla ja yö" - runokilpailu, jonka ensimmäisenä palkintona kustannusyhtiö Pohjoinen julkaisi kilpailun voittajan runokokoelman, ja Niinan teos "Nainen repii palan oranssia" voitti.
"En tuolloin joutunut lähettelemään vuosikausia käsikirjoituksia kustantajille, vaan kirjojeni julkaiseminen alkoi ja jatkui näin Pohjoisen hoivissa. En toki siinä mielessä (kirjoittajana) pystymetsästä tullut, että olin osallistunut jo aiemmin useisiin kilpailuihin."
Niinalta on tuon teoksen jälkeen ilmestynyt kaksi muuta runokokoelmaa, "Ole sinä voin värinen" ja "Jotkut ja toiset".

Vuodet 94-97 ja 98-2002 Niina oli ensin Hämeen ja sitten lääniuudistuksen jälkeen Pirkanmaan kirjallisuuden läänintaiteilijana. Näinä vuosilta hän muistaa päällimmäisenä mm. lasten ja nuorten sanataiteen projektit, työskentelyn maahanmuuttajakirjoittajien kanssa (jonka tuloksena syntyi myös antologia "Hedelmät jotka eivät tuoksu ruudille"), kuvan ja sanan ammattilaisten yhteistyöpajan Voipaalassa sekä Rihmasto-verkkosivuston synnyttämisen.

Uusia teoksia ei ole tullut vuoden 1997 jälkeen, jolloin Niina sai ensimmäisen lapsensa.
"En ole halunnut tuhlata omien lasteni lapsuutta siihen, että istun äitinä jossakin kammiossa."
Kirjoittanut hän on kuitenkin koko ajan, tekstiä on tulossa, pinnan alla muhii.