Pispalan kirjastotalon lauteilla
Talvi 2003
Runoilijoitten ja tarinankertojien esittely ja tapahtumien Jäljet: kuvat, äänet ja videot.
Timo Malmi huutokaupan pitäjänä "Muistojeni Pispala" - tapahtumassa. Kuva: Ari Johansson
Hyvät pispalalaiset, tahmelalaiset, tamperelaiset ja maailman väki
Me tässä seisovat tiedämme, että Pispala on koko maailma, joten olen ylpeä ja iloinen, että saan toivottaa hyvät ihmiset maailman kaikilta kolkilta tervetulleeksi Viikinsaaren juhlaan muistojemme Pispalaa. Täällä on tänään Pispalanmaailman parasta ohjelmaa ja illalla voi auringonlaskussa katsella kimmeltävää kotikaupunkia tai odottaa huomista ja nähdä Pispala uudessa aamussa Pyynikin harjun molemmin puolin valmiina antamaan elämyksiä niille, jotka siellä tänään asuvat.
Pispalalaiset, asuivat he sitten missä tahansa, ovat runoilijan lupauksen mukaan yhä etuoikeutettuja: he saavat nähdä muistojensa Pispalan aamussa jopa Jumalansakin ensimmäisenä, eivätkä he loukkaa jalkaansa enää Pispalan kiviin.
Me kaikki tänne kokoontuneet olemme innostuneet samasta asiasta Pispalasta. Me samanjuuriset varmaan kirjoittaisimme tänään ja tällä hetkellä tuon lyhyen laivamatkan aikana näkemästämme kotiseudustamme näin: "Kesä kukoisti, (Näsiselkä/Pyhä) järvi eli. Järven sielu yhtyi ilman ilmiöihin. Veden syvyys näki unta taivaan sinisestä korkeudesta. Maailmankaikkeus tapasi olemuksensa veden väreilyssä. Valot ja varjot vaihtelivat. Kerroksittain vaelsivat pilvien hahmot kalvon alla. Tuulet mittelivät voimiaan pinnan aaltoilussa ja poudat säteilyssä. Kuolematon aika asui kiven uurroksessa."
Teksti on kirjoitettu rintamalla kaukana kotoa pois. Katkelma on alikersantti Lauri Viidan kirjeestä vaimo Kertulle Urheilukentäntielle nykyiselle Hennerinkadulle tammikuulta 1944. Lauri Viita hahmotteli Moreenia.
Meistä suurin osa on poissa Pispalasta rintamalla suorittamassa velvollisuuksiaan. Olemme eri sotiin lähteneitä. Voittoja ja tappioita on kaikilla rinnassa. Tänään Muistojeni Pispalatapahtumassa saamme elää mennyttä ja tulevaa, sen parhaita rooleja. Voimme tarttua toveria olkapäähän ja kysyä mistäspäin sinä olet ja kuka, kun en mää heti saa miäleeni?
Minun nimeni on Timo Ensio Malmi. Mää oon syntyny kans Pispalassa.
Kannaksenkatu 148:ssa (26) Kivisen omistaman talon toisessa kerroksessa. Se on siinä Iso-Simolan alapuolella. Kamarista näkyivät Paleniuksen talon kukkivat sireenit. Kun käänsi katsetta tunnisti Yrjö Joen talon vaalean seinän ja sen edessä tietysti Sirenin sauna. Koko maailman ja puhtauden alku.
Eteläisten ikkunoiden alla puutalo ja Karimäen perhe. Tumma ja komea isä ajoi pyörällä Kone ja Terään. Masa, Mauri, Veikko ja tyttökin. Elämän koko kirjo. Paasikosken talo syöksyi tietä alaspäin. Heinon tie ja tumma kaunotar Marita, jonka äiti oli pullean kolmosen rollikan rahastaja. Lauri ja Impi Jokisen hyvin hoidettu puutarha loisti keittiön ikkunasta ja sementtinen ulkorakennus, jonka ränneihin ensimmäisillä pakkasilla koittelin kieltäni jääkö kiinni vai ei. Irtosi ja toista kertaa en uskaltanut edes yrittää.
Kivisen vuokratalon kolmessa kerroksessa asuivat Mäenpäät alakerrassa, välissä Niemiset (Paulilla on muuten kadehdittavan upea punainen Zetseta moottoripyörä) ja Virtasen mummu ja vielä me ylhäällä. Piha oli puolitoista metriä alempana kuin Iso-Simolan. Tulevan ystäväni punatukkaisen kaunottaren Pirkko Hörkön ikkunat osoittivat meillepäin. Ja meistä tuli parhaat leikkitoverit. Tutustuimme Simolan kellareihin ja ihmisenä olemisen alkeisiin. Isä Kauko Hörkön kanssa leikkasin paperirullista arkkeja Haarlan paperitehtaassa 20 vuotta myöhemmin. Vietiin Neuvostoliittoon.
Minä Terijoelta siirretyn huvilan toisesta kerroksesta ja te omista kodeistanne olemme yhdessä nähneet järvellä auringon kimmeltävän ja kuulleet sateen ropisevan, pakkasen paukkeen, haistaneet savun ja likasangon tuoksut. Viikinsaari, Lehtisaari, valkoiset laivat, tukkilautat, kuumat loppumattomat kesät, Svantten ja liveauton.
Yritin vuosia sitten kirjoittaa yhdestä lapsuuden suuruudesta Pispalan jätekuskista ja liveauton kuljettaja Svanttesta proosarunonkin. Se menee näin.
Svantte oli lyhyt ja pullea kuin tankkiautonsa.
Vihreä Commer, ruskean kaareva säiliö, nokkamaski naurussa.
Hän asui Heinon tiellä toisessa, ruskeassa talossa,
kotonaan aina hirvet lähteellä.
Svantte teki työkseen kesää Pispalaan.
Piti pölyä paikallaan Sirenin saunalta Tahmelaan.
Hän tunsi suven tien, auringon ajatukset soraharjussa,
kun paistaa, sannasta syntyy poutapiiviä.
Ykkönen ja kaasua niin liveauto nousi lava pystyssä,
kolme koskea perässä, kuohut kannaksella kohisten.
Svante päästeli fianellipaidan napit auki
siniraitainen nenäliina päässä soimussa neljästä
kulmasta.
Lipeä pursusi varpaiden välistä. Ohjasin litiseviä
virtoja kepillä.
Teimme yhdessä teitä mustille vaahtopäille köyhien
asfaltille.
Kopissa kuskikäsi nousi kohdalla mustasta ratista hikiseen otsaan:
"Hei, teille pienille Pispalan pojille."
Teitä ei enää ole, eikä Pispalan kesiä.
Oli vähän surumielinen loppu, mutta se oli silloin pian 20 vuotta sitten kirjoitettu. Mutta kesät ovat palanneet: meillä on jo perinteeksi muodostunut Muistojeni Pispala iltapäivä ja tänään kirjoittaisin sen paljon myönteisemmin, sillä taas on Pispalan pikkutyttöjä ja pikku poikia paljon paikalla.
Päästäkseni Pispalan lapsuuden tunnelmaan kävelin torstaina Pulterin läpi suoraan haulitornin ohi Ylä-Voimalle. Kuulin vieläkin rahastajan huutavan pispalalaisille linja-autoon nousijoille: "Hei siellä, pispalalaiset eivät saa tulla kuutoseen. Se lamminpääläisille. Menkää kolmosella. Se on pispalalaisia varten.
Kun Ylä-Voimalta katselin molemmille selille näin paljon muuttuneen, mutta kun katsoin maahan huomasin kaiken olevan sittenkin ennallaan. Seisoin suuressa pujojen metsässä. Ohutta, ylöskurottuvaa ja toisista pitävää pujoa kutsutaan myös Marunaksi. Pispalassa, intiaanini ollessani, tein pujoista keihäitä. Tunsin olevani taas kotona Pispalassa, kun pujot olivat piirittäneet minut omakseen.
Kun täällä Viikissä on koolla Pispalan kansan demokraattinen kokous, niin esitän että Pispalalle valittaisiin oma kansalliskasvi. Tämän kansankokouksen pääsihteerinä esitän yleiskokoukselle hyväksyttäväksi, että pispalalaiset valitsivat kansalliskasvikseen pujon. Tuon koko Suomen hylkimän kasvin, jota keväisin tv uutisessa peräänkuulutetaan viikottain. Sellaisia me pispalalaiset joskus olemme, nousemme ylös uutisiakin pidemmaille.
Kun keskustelun aikana muita ehdotuksia ei ole tullut, katson, että Pispalan kansalliskasviksi on yksimielisesti valittu pujo.
Päätettäneen. Päätetään. Päätetty.
Ja nyt aplodeja hyvälle valinnallemme ja pispalalaiselle yhteistyölle.
Sydämellisesti tervetuloa itse kukin ja henkilökohtaisesti viihtykää, kun nyt saamme kerrankin olla hyvässä seurassa.
Muistojeni Pispala 10.8.2002
Timo Malmi