Pispalan kirjastotalon lauteilla
Talvi 2003
Runoilijoitten ja tarinankertojien esittely ja tapahtumien Jäljet: kuvat, äänet ja videot.
Kari Aronpuro
Lamminpään kirjastolla ei ole elinaikanaan vuodesta 1938 lähtien ollut
kuin kaksi kirjastonhoitajaa, ensin 43 vuotta Maija Sarvela ja sitten
vuodesta 1981 lähtien Kari Aronpuro, 22 vuotta. Kari Aronpuro jää eläkkeelle
tänä vuonna 2003.
Lamminpään kirjasto on täysin ehdottomasti Tampereen kivoin ja paras kirjasto,
se huokuu lempeyttä, lämpöä ja perinteistä kirjastorauhaa. Tämä johtuu
Aronpuron mukaan osin siitä, että kirjasto on ollut lapsille ja nuorille
tärkeä keskuspaikka ja erityisesti aivan parhaina kulta-aikoina perjantaiaamupäivän
satutunnit ovat tuoneet kirjastolle paljon kaunista tunnelmaa ja inhimillistä
lämpöä sekä siitä, että kirjastoa rakastetaan Lamminpäässä erityisesti,
kun kaikki kaupat, neuvolat ym. ovat ympäristöstä kaikonneet. Käyttäjiäkin on
jo neljännessä sukupolvessa.
Osin varmasti perinteinen, lämmin tunnelma syntyy kirjastonhoitajien pitkäaikaisesta
omistautumisesta tälle kirjastolle ja työlleen. Kari Aronpurokin on ollut
kirjastonhoitajana yhteensä 40 vuotta.
Kari Aronpuro syntyi Mariankadulla ja varttui Pirkan korttelissa Satakunnankadun varrella.
"Tampere oli lapsuudessani savupiippukylä, jossa autoja oli sata kertaa vähemmän
kuin nykyisin. Punakylästä laskettiin kelkalla alas Satakunnankatua eikä ruuhkaa
ollut kuin kello neljän aikaa iltapäivällä (ja silloinkin vain polkupyöriä), kun
työvuoro päättyi keskustan tehtaissa ja pispalalaiset kävivät kotimatkalle
töistä", hän kertoo.
Vuoden 1957 tietämissä Kari osui sattumalta pääkirjastossa runohyllyn
kohdalle, ei enää niin nuorenakaan. Siellä hän tutustui ensimmäisiin innoittajiinsa,
runoilijoihin Sandburg ja Walt Whitman, joista jälkimmäisestä hän jopa kirjoittikin
teokseensa "Kirjaimet tulevat". Runous oli vapaamuotoista, sellaista, mitä ei
ollut opetettu koulussa. Kari alkoi kirjoitella itsekin, ja hän näytti tekstejään
äidinkielen opettajalleen Anna-Liisa Mäenpäälle, joka kannusti Karia.
Kari voitti Tampereen (nyk. Pirkanmaan) kirjoituskilpailun moneen kertaan ja myös
Erkon valtakunnallisen kilpailun, minkä seurauksena Keijo Immonen Kirjayhtymästä
otti yhteyttä Kariin ja suorastaan pakotti tämän ottamaan itseään niskasta kiinni
ja julkaisemaan esikoisteoksensa "Peltiset enkelit", joka on siitä erikoinen
runokokoelma, että siitä tehtiin televisiolle TV2:lle elokuvakin (jonka käsikirjoitus
oli mukana Karin kolmannessa kirjassa "Terveydeksi").
Esikoisteoksen Kari kokosi yhdessä Eeva-Liisa Mannerin kanssa. Eeva-Liisa keksi
kirjan nimenkin.
Vuonna 1965 Kari julkaisi teoksensa "Aperitiff, avoin kaupunki", joka sai huomiota
palstametreittäin. Se on kollaashi-romaani, eli on koottu erilaisista teksteistä
eri lähteistä vailla näkyvää loogista järjestystä. Karin romaanissa oli mm.
sähkölasku ja varastoluettelo. Edellisenä vuonna ilmestyneet Markku Lahtelan
"Jumala pullossa" ja Pentti Saarikosken "Ovat muistojeni lehdet kuolleet" lasketaan
Karin teoksen ohella tuon ajan huomiota herättäneiden kollaashi-kokoelmien joukkoon.
Karin kirja menestyi, "kun se oli niin erilainen". "Aperitiffistä" otettiin
uusintapainos vuonna 1978.
Neljännen teoksen "Minä viihtyy" ja viidennen "lokomonyliopisto" välille jäi
pisin julkaisematon kausi, kolme vuotta, ja Karilta on ilmestynyt tähän päivään
saakka siis teoksia tasaisena virtana ja nyt on ulos tulossa ”noin 18. runokokoelma”.
Kari ei poimi tuotannostaan mitään teoksia esiin, "koska omia lapsiaan ei voi panna
paremmuusjärjestykseen", mutta yrittää poimia joitakin esiin niiden saaman huomion
mukaan: "Peltiset enkelit" (vuoden paras esikoisteos), "Aperitiff" (muuten vain
suurta huomiota), "Kirjaimet tulevat" (Runeberg-palkinto), "Vähäfysiikka" (Valtion
palkinto), ”Tasanko” (Finlandia-palkintoehdokkaana). Tampereen kaupunki on palkinnut
kirjoista kymmenkunta
 |
"Keillekö kirjoitan? |