Pispalan kirjastotalon lauteilla

Talvi 2003

Takaisin runolauteille

Etusivu

Ohjelma

Kaksi varpusta muistelee

Lauteet

Runo on salaisuus

Riimu

Laulu

Runoilijoitten ja tarinankertojien esittely ja tapahtumien Jäljet: kuvat, äänet ja videot.

Juhani Ahvenjärvi

Tämä keskusteluhetki Juhani Ahvenjärven kanssa käytiin Lamminpään kirjastossa, josta Juhani sai ensimmäisen kirjastokorttinsa kuuden vuoden ikäisenä vuonna 1971. Kirjasto ei ole juurikaan muuttunut noista päivistä, kun Juhani Lintuviidasta kävi Lamminpään lempeässä kirjastossa, ja Juhanikin on edelleen länsitamperelainen ja asuu nykyisin Kalkussa.
"Olen todella tamperelainen hahmo. Asuin jonkin aikaa yhdessä vaiheessa Helsingissä, ja tuo aika oli kaupungin puolesta aika hirveää. Helsingissä kukaan ei oikein ole kotonaan, vaan muualta tullut, ja mistään todellisesta on vaikeaa saada kiinni. Olen varsin kotiseuturakas ja viihdyn täällä synnyinkaupungissani Tampereella, kun tämä kaupunkinakin on riittävän iso, muttei liian pieni, vaan sopivan kokoinen", Juhani kertoo.
Juhanin sukukin on pääasiallisesti Hämeestä, Mäntän suunnasta. "Olen todella hämäläinen - rasittavissakin määrin harkitseva ja hidas, ainakin savolaisen naisystäväni mielestä."

Runoilija Ahvenjärvi teetättää uuden kirjastokortin lapsuutensa
Lamminpään kirjastossa runoilija ja kirjastonhoitaja Aronpurolta.

Runouteen Juhani tutustui 80-luvun lopussa ollessaan "normaaleissa" töissä ja alkoi lukea niitä enemmänkin.
"Tampere on perinteikäs kirjallisuus - ja kulttuurikaupunki, ja täällä on ollut upeita runoilijoita. Runoissa on hienoa niiden lyhyys ja pelkistyminen olennaiseen, ne vaikuttivat omilta, olivat kuin verenkiertoani."
Juhani alkoi itse kirjoittaa runoja ja tutustui kaupungin runoilijoihin ja kirjailijoihin. Kun kirjailija Markku Toivonen lopetti tehtävänsä 90-luvun alussa Työväenopiston sanataiteen ohjaajana, Juhani peri hänen manttelinsa ja opetti kirjoittamista ennen kuin vielä oli julkaissut yhtäkään teosta.
Perinteiset runoilijat eivät kuitenkaan puhutelleet Juhania, vaan 50-luvun modernistit, kuten Mirkka Rekola ja Eeva-Liisa Manner. Vuonna 1992 hän sai julkaistua esikoisteoksensa "Hölkkä" (Tammi), "joka oli kirjoitettu tietoisesti suomalaisen runoperinteen vastaisesti."

"Kirjoitin juuri päinvastoin kuin olin opettanut työväenopistossa. Halusin kirjoittaa hauskoista, konkreettisista asioista, en abstraktioista, kuten `tuskasta, rakkaudesta ja vapaudesta`. Erityisesti halusin tarkastella luterilaista työmoraalia, 7-16-tehdastyömieltä, ja virittäydyin täysin vastakkaiseen tunnelmaan, mikä oli helppoa, kun tuo luterilainen maailma oli niin läsnä vanhempien, suvun ja muiden ihmetellessä jäämistäni pois normaaleista töistä ja `hyödyttömien runojeni` kirjoittamista." "Esikoisteokseni oli hurjaa, kuin Sielun veljien musiikin kaltaista puhdasta ääntä ja vimmaa, ja olen siihen oikein tyytyväinen."

Seuraava teos, "Viitoitettu uni" (Tammi), ilmestyi vuonna 1996. Vakavan runouden ystävät ovat pitäneet siitä kovin paljon.
"Koin että sain siitä liian hyvät kehut. Kuvittelin sitä kirjoittaessani olevani jo aika suuri nimi, ja niin tein sen varman päälle, ammattimaisella otteella, eikä siinä ole esikoisteoksen villeyden ja tuoreuden terää. Sitä kuitenkin arvostettiin paljon, ja se oli Runeberg-palkintoehdokkaana ja olin Porvoossa niissä kekkereissä kukitettuna ja ihailtuna, ja kustantaja oli tyytyväinen."
"Kahvin hyvyydestä" (Sanasato)on 1997 ilmestynyt tilaustyö, jossa on pidempiä esseitä, runousanalyysejä ja sanataiteen arviointia. Juhani oli sitten kaksi vuotta täysin kirjoittamatta, mutta nyt on monien vuosien työn jälkeen valmisteilla syksyksi uusi runokokoelma.

"Runous eroaa muusta kirjallisuudesta siinä, että siinä voidaan esittää asioita tiiviissä muodossa, ja samaa runoa voidaan tutkia kymmenestä eri näkökulmasta käsin. Parasta runoissa on myös se, että ne ovat Risto Ahdin sanoin `vakaumuksellista hyödyttömyyttä` - on hienoa, että on alue, missä ei tarvitse olla lainkaan tehokas ja hyödyllinen."