Pispalan kirjastotalon lauteilla

Talvi 2003

Takaisin runolauteille

Etusivu

Ohjelma

Kaksi varpusta muistelee

Lauteet

Runo on salaisuus

Riimu

Laulu

Runoilijoitten ja tarinankertojien esittely ja tapahtumien Jäljet: kuvat, äänet ja videot.

Kaksi varpusta muistelee

"Muistatko, veli, kun ennen vanhaan kuului tai näkyi jotakin ja sitä lensi paikan päälle, niin aina löytyi jotakin syötävää, juotavaa tai muuta jännää, joko meille suoraan heiteltynä tai jätettynä jälkeen, tai jos ei mitään muuta, niin ainakin tapahtui jotakin maukasta ja antoisaa?" kyseli vanhempi varpunen toveriltaan heidän aika-istuessaan erään puun oksalla.
"Juu, jos kuuli vaikkapa vierimisen ääntä ja lensi paikalle, saattoi nähdä miehen kierittämässä tynnyriä johonkin määrättyyn paikkaan tärkeätä tarkoitusta varten. Tai jos kuuli naurua ja musiikkia, leipä - ja pullapalat olivat varma nakki. Noin ylipäänsä ottaen: aina kun jotakin havaitsi, saattoi olla varma, että jos ei nyt suoranaisesi kauheasti rikastunut paikalle lentäessään, niin aina palasi takaisin kotiin jonkinlaista kokemusta vauraampana, jonkinlaista ravintoa mukanaan, hiukkasen ehyempänä, viisaampana ja selkeämpänä", toinen virkkoi takaisin.

"Mutta nyt ei uskalla mennä edes lähelle! Jos kuulee kolinaa, räminää ja pauketta, on lennettävä juuri päinvastaiseen suuntaan! Ja sitä suuremmalla syyllä, mitä kovempia ääniä kuuluu, mitä räikeimpiä näkymiä siintää."
"Aivan, sillä jos paikalle erehtyy, sieltä lähtee köyhempänä kuin koskaan, kuivettuneena, loppuun puristettuna ja tyhjempänä kuin tyhjyys. Voi olla varma, ettei mikään ääni vastaa tyynen mielekästä toimintaa, mikään näkymä tarjoa asiaan kuuluvaa ravintoa, vaan kaikki aistimukset on herätetty vain uteliaitten typerysten päänmenoksi ja rahastamiseksi!"

Näin keskustelivat varpuset jo kymmeniä vuosia sitten. Pispalan kirjastotalolla laskemme yhteen- ja vähennyslaskut edelleen kalankäärintäpaperiin. Uskomme ja toivomme, etteivät varpuset supise meistä samaa kuin ajan hengestä yleensä.