Pispalan kirjastotalon lauteilla
Talvi 2003
Runoilijoitten ja tarinankertojien esittely ja tapahtumien Jäljet: kuvat, äänet ja videot.
Runo on salaisuus
Tietokirjojen
mukaan sanan runo juuret voisivat löytyä muinaisislantilaisesta
sanasta rún, johon salaisuus liitetään. Sana runa on
sitten ollut sen vastine Skandinaviassa ja tunnetaan yhä myös
Venäjän kielessä. Nykyisin se on aktiivisesta ruotsin kielestä
kuitenkin haihtunut, ja sanaan viitataan muinaissuomalaisena runona sekä
maagisena merkkinä ja loitsuna.
Sen sijaan ruotsin kielessä verbinä sana on nykyisin dikta,
jolle sanakirja antaa seuraavanlaisia määritelmiä: runoilla,
kirjoittaa runoja, luoda runoutta, muokata todellisuutta kauniimmaksi,
panna omiaan. Näistä määritelmistä tulee sellainen
kokemus, että runous on jakaantunut runoilijaan ja aktiivisesti luotavaan
runoon ja että se on mahdollisesti harhojen luomista ja jopa tietoista
silmään sahaamista, tekomaailmaa. Rún on kuitenkin ollut
- ja on - hyvin voimallista ja todellista maailmaa. Maailma on rún.
Rúnin tavoitteena ei ole ollut luoda ("kauniimpaa") tekomaailmaa
tai jakaa sitä.
Vaikuttaisi myös oman esi-isäkokemuksen valossa siltä, että runo tulee lännestä ja laulu idästä - kun lännessä puhutaan runoista, idässä on oikeampaa puhua lauluista, edellinen on materialisoitua, jälkimmäinen henkeä. Laulun ja runon, idän ja lännen yhdistävänä tekijänä ja sanana voisi olla riimu.
Islannin kielessä sanalla rún viitataan edelleenkin riimukirjoitukseen, ja nykyisenkaltaisesta runosta käytetään joko ilmausta ljouf tai kvaivi (ääntämyksen mukaan suomalaisittain kirjoitettuna). Riimut hakattiin kiveen, riimukiviin, kivipaaseihin "muistokirjoituksina", "salaisuuksina", josta menneen maailman kaiusta sana ruin (engl. raunio - ja myös Rauno, runo?)) voi peräytyä. Kivet ja runot eivät olleet vain jälkiä menneisyydestä, vaan yhteys aluttomaan mysteeriin.
Oletettavasti rún on yleiskandinaavista, Islannin suhteen todella "muinaista" lännen syvää mytologiaa, joka on tullut Suomeen ja Venäjällekin. Se että ruotsin kieli viittaa sanalla runa nykyisin "muinaissuomalaiseen runoon" johtuu ehkä siitä, että se kuoli pois ruotsin kielestä ja on siksi ruotsalaisille vaikuttanut olevan Suomessa muinaisilta ajoilta, mutta kuten aiemmin on kerrottu, sanan alkulähteeksi osoitetaan yleensä muinaisislantilaisuus. Onneksi tämä kauniista Islannin, lännen ja Skandinavian mytologiasta, rún-sanasta, peräisin oleva suomen kielen sana on meillä run-o, eikä mikään vanhan ruotsin tai venäjän run-a (ruuna!).
Tekstit netissä kannattaa lukea järjestyksessä
"Runo on salaisuus" => "Riimu" => "Laulu".