Pispalan kirjastotalon lauteilla

Talvi 2003

Takaisin runolauteille

Etusivu

Ohjelma

Kaksi varpusta muistelee

Lauteet

Runo on salaisuus

Riimu

Laulu

Runoilijoitten ja tarinankertojien esittely ja tapahtumien Jäljet: kuvat, äänet ja videot.

Risto Ahti


Risto Ahdin juuret ulottuvat syvälle, syvälle Hämeen sydämeen, vanhaan Hollolaan ja sen "tyttäreeseen", Hollolan Lahteen. Tampereelle Risto muutti Lahdesta 1984.
"Lahteen muutti sotien aikana ja jälkeen paljon karjalaisia ja nyttemmin myös kymenlaaksolaisia, ja alkuperäistä lahtelalaisuutta on enää hyvin vähän siellä jäljellä."
Riston esi-isien Rekolan talo on löydettävissä jo 1500-luvun kirkonkirjoista, ja suku omisti nykyisen Lahden keskustan maat.
"Seutu on ikivanhaa asuinpaikkaa, vanhakantaisinta Korpi-Hämettä, jonka Hollolan Itä-Hämeen murretta kuulee puhuttavan maaseudulla aina Mäntän ympäristössä saakka."

"Väen perintöä kuvailisin tinkimättömäksi itsellisyydeksi. Yhäkin pidän itseäni metsänkulkijana, metsänkävijänä. Korpi-Hämeessä luonto on lähempänä kuin vaikkapa Tampereen-Hämeenlinnan välillä. Muihin hämäläisiin nähden olen varmasti keskimääräistä vilkkaampi, kun kävin kouluja karjalaisten kanssa ja kun Savon rajoilla muutenkin kohtaa nopeampaa huumorintajua. Länsi - ja Itä-Suomen rajahan kulkee tavallaan Lahden ja Kouvolan välillä."

"Seudulla vallitsee voimakas sukuperinne, ja perhetarinoita on hirveästi. Tamperehan on Hollolaan verrattuna nuori asuinalue, vain parisataa vuotta vanha. Huomattavaa on myös se, että vielä vanhempieni aikana Porvoo oli se "lähin" kaupunki, jossa käytiin, ja isovanhempieni aikana yhteys Pietariin oli voimakasta."
Suvun maat menivät 150 vuotta sitten. Isoisän äiti selvisi tuosta muutoksesta Riston mukaan kuin "hanhi" ja on jättänyt sukutarinoihin oman kauniin viisautensa koskien mullistuksia ja epäoikeudenmukaisuuksia:
"Joka aamu on herättävä puhtain sydämin, eikä mitään juttuja kannata nostaa, koska muuten elämä menee pilalle."

Risto oli nuorena kova lukemaan, 2-3 kirjaa päivässä. Tuon ajan muistumiin on vaikeaa palata, mutta Risto haluaa mainita kaksi kirjailijaa, joilla oli hyvä vaikutus ja jotka muutenkin olivat 60-luvulla kaikkien kirjailijoiden huulilla: Axel Sandemose ja William Faulkner.
Koulujen jälkeen Risto alkoi opiskella englantia. Vuodesta 1967 saakka hän on julkaissut säännöllisesti runoja, ja sai vuonna 1979 valtionpalkinnon. Muutama vuosi palkinnon saamisen jälkeen hän vakuuttui kirjailijan kutsumuksestaan syvästi ja alkoi nähdä niitä asioita, joita halusi tässä viitekehyksessä toteuttaa tulevina vuosina.
"Kaikki selkeytyi, tajusin oman estetiikkani, omat hommani. Tiesin mitä piti tehdä."

Risto on suomentanut mm. englantilaista runoilijaa William Blakea.
"Blaken kautta minulle avautui aivan uusi suhde runouteeni, ja suurin muutos tapahtui tavassani tehdä: olennaisinta ei ollutkaan enää runon tekeminen, vaan uuden tekeminen. Mitä tulee osaksi ja mitä tarvitaan, sitä tehdään, oman taidekäsityksen mukaisesti. Blaken tavoin runoni olivat proosarunoja, joissa on filosofisia opetuksia ja huumoria. Viidallakin oli muuten aina filosofia taustalla, eivät hänen runonsa mitään leikkilauluja olleet, ja Viita on tässä kyllä myös mainittava esikuvanani."
Risto lainaa myös Larin-Kyöstin väheksyttyä aforismia: Kukaan ei tiedä, mikä ihminen on, taiteilijan on hänet luotava.
"Ihmiskuvan luominen on taiteilijan tehtävä. Käytämme sanoja `ihminen` ja `ihmiskunta` , mutta todellisuudessa kellään ei ole aavistustakaan siitä, mikä ihminen on. Taiteilijan on luotava sellainen kuva (vaikka se merkitsisi ajoittaista epäsosiaalisuutta), jossa ihmiset ovat mahdollisimman vapaita ja voimakkaita, omillaan ja loistavasti itsensä kanssa toimeen tulevia ja sitä kautta muidenkin kanssa yhteistyöhön kykeneviä. Oman näkemyksen ymmärrys on alku toisten näkemysten ymmärrykseen."

Risto Ahti on kirjailijoitten ja taiteiljoitten piirissä arvostettu, vaatimaton runoilija, jonka monet tamperelaiset tuntevat myös kirjoittamisen opettajana. Hän kertoo nauttivansa opettamisesta. Aikoinaan hän runoilijan - ja kirjailijantyönsä ohella toimi opettajansijaisena lukiossa ja yläasteella, ja nyt hän on jo parinkymmenen vuoden ajan ollut kirjoittamisen opettajana Oriveden opistossa.
"Opettajuus on tehnyt minusta pitkäikäisen kirjoittajan, koska nuorta väkeä tavatessaan joutuu aina kirjoittamaan omansa uusiksi. Se tapahtuu luonnostaan, koska kielihän on tapa olla. Sinänsä mitään uusia asioita ei välttämättä esitetä, vaan tapa muuttuu ajan muuttuessa, siis kun estetiikka muuttuu, tulee uutta runoa, vaikka ajatukset ovat vanhoja. Opettajuus on ihmisten kanssa olemista, ja siitä lähtee aina uutta parempaa energiaa liikkeelle."
"Vaikka kielen uudistaminen käy näin ajan virrassa luonnostaan, minulla on ollut myös miltei maniana palauttaa kieleen suomen kielen alkuperäisiä muotoja, ja olen viettänyt paljon aikaa Jaakko Juteenin tekstien kanssa."
Vaikka Risto Ahti siis luonnostaan pysyy ajan tasalla, hän ei silti käytä tietokonetta eikä hänellä ole nettiyhteyttä - ja hän on edelleen elossa ja hengissä tietoyhteiskunnassakin.

Risto kertoo kansainvälisessä tapaamisessaan Lontoossa ihmetellyn, miten on mahdollista, että keskellä pohjoisia metsiä olevasta sisämaakaupungista eli Tampereelta tulee niin hienoja kirjailijoita ja runoilijoita, kuten Väinö Linna, Mirkka Rekola ja Eeva-Liisa Manner. Voiko suomalaista (luonnon-)lyriikkaa siis oikeasti kääntää vieraille kielille?
"Muistan kerran, kun metsässä ollessani näin hirven laskeutuvan uimaan suolampeen. Riisuin vaatteet pois päältäni ja panin ne puun oksalle, olin hirvi ja livuin itsekin lampeen. Tuota kokemusta muistellessani mielestäni tällaisia paljaita tuntemuksia ja aistimuksia on mahdollista kääntää myös muitten maitten kielille."


Risto Ahti ja hänen koiransa Choko
© Pispalan Tietotupa / Jussi Rovio - Viimeksi muokattu: 07.04.2005 15:02:58.