Esittelyt

Pispalan kirjastotalon lauteilla

Talvi 2003

Takaisin runolauteille

Etusivu

Ohjelma

Kaksi varpusta muistelee

Runoilijoitten ja tarinankertojien esittely ja tapahtumien Jäljet: kuvat, äänet ja videot.

Mirkka Rekola

Koska tätä haastattelua tehdään runolauteiden ennakkoesittelyksi Pispalan kirjastotalon nettisivuille, runoilija Mirkka Rekola haluaa johdannoksi ilmoittaa, ettei voi ymmärtää pienempien kirjastojen lakkauttamishaluja:
"Vanha äitinkin sanoi aikoinaan katuhaastattelussa, että kyllä täällä nyky-yhteiskunnassa tavaraa riittää, mutta ei palveluita. Kaupunginosien pienet kirjastot ovat paikallisesti ympäristölleen hyvin tärkeitä."

Mirkka Rekolan isän juuret ovat Tampereen lähellä Tottijärvellä, samoin äidin Pirkkalassa. Molemmat vanhemmat olivat tamperelaisia, ja runoilija syntyi Tampereella 1931. Isä oli sanomalehden toimittaja Aamulehdessä, ja äiti toimi opettajana Nekalan kansakoulussa. Isä kirjoitti 40-luvun lopulla yhden kirjankin.

"Kun äitini oli 90-luvulla vuodepotilaana Pyynikin sairaalassa, luimme sisareni kanssa isäni kirjaa hänelle ääneen. Isä kirjoitti tuon kirjan, Kahden vaiheilla, aikoinaan salanimellä Arvi Kyrö, joka nyt ensi kerran paljastettakoon."

"Se oli vanhempaa proosaa, ja isän pintapuolisemmin tuntevat olisivat varmasti olettaneet hänen kirjoittavan sodasta Romaani käsitteli kuitenkin avioliittoa, ja siitä saa oikean kuvan isän mielenlaadusta. Pyynikin sairaalassa hoitajat kyselivät kirjan nimeä ja halusivat lukea sen, kun kuulivat sen hienoa ja kaunista kieltä."

Isästä onkin jäänyt hänelle mieleen tämän avaruus. Ja isähän nimenomaan antoi nuorelle tytölle myös niitä impulsseja, joista tämän runoilijuus alkoi rakentua.
"Kirjoitin lapsena ja nuorena paljon, mutta salaa, tosin isä tiesi kirjoittamisestani. Yhden ainoan kerran hän luki kirjoittamani proosan palasen ja veti siitä journalistisesti yhden tarpeettoman sanan yli. Tälla oli mullistava vaikutus kirjoittamiseeni siitä lähtien - ymmärsin tekstin tiivistämisen taian."

Sanat olivat tärkeitä hänelle jo pienestä pitäen.
"Jotkut pirkkalalaisten sukulaisteni käyttämät murresanat olivat niin ruman kuuloisia, etten kestänyt kuulla niitä lainkaan."
"Puhuin jo lapsena kirjakieltä, mutta jossakin vaiheessa nuorena minulle tuli tunne, että minun täytyy oppia paikallinen murre, sopeutua ja tulla sosiaaliseksi, ja omaksuin siten myös sen."

"Nuorena luin kaiken mahdollisen. Kotimme lähettyvillä Amurissa oli mainio divari, josta löysin kaikenlaista kiehtovaa luettavaa."
"Se oli ihanaa aikaa. Säästin koko ajan rahaa, että sain ostetuksi kirjoja. Nyt kun olen jo kulkenut aika pitkän tien, on osattava myös luopua kirjoista, joita kotini pursuilee."

Olemukseltaan hän on aina ollut "aikamoinen erakko", joka mielellään vältteli muun muassa liikoja sukujuhlia "eikä ollut juuri missään".
"Jos olen liian paljon liikkeellä, minua vetää takaisin yksinäisyyteen, omaan kammiooni. Erakkouteni ei kuitenkaan ole ollut ristiriidassa sosiaalisuuden kanssa: liikun yksinäisyydestä toisten maailmoihin. Silloinkin kun en tapaile paljon ihmisiä, työskentelen hiljaa kirjojen parissa lukijana ja siis toisten ihmisten maailmoissa."

Runoilijan syntyessä vuoden 1918 tapahtumat eivät olleet kovin kaukana menneisyydessä ja tuntuivat voimakkaasti edelleen "syvänä haavana" koko kaupungissa.
"Lapsuuteni Tampere tuntui jyrkältä, ahdistavalta, kovien kontrastien paikalta. Ihmettelin ja kauhistelin tätä syvä juopaa. Syvällä sisässäni tunsin, ettei elämä ole dikotomiassa, kaksijakoisuudessa, vastakohdissa. Asioiden jakaminen vastakohtaisuuksiin on kömpelö metodi, jonka läpi pitää pystyä näkemään. Aloitin jo lapsena purkaa dualiteetteja."

"70-luvulla ilmestyi kirja Sumea logiikka. Vaikka se oli täysin toisen alan ihmisen fyysikko Koskan kirjoittama, se ilmensi hyvin ymmärrystäni sen suhteen, ettei ole vain kylmää ja kuumaa, vaan myös viileää ja lämmintä ja kaikkea siltä väliltä. Vastakohtapareihin juuttunut ymmärrys pitää tällaista skaalaa epätäsmällisenä, mutta se on päinvastoin tarkkuuden perusta."
"Kaikissa ihmisissä on avaraa, takertumatonta ja irrallista potentiaalia, joka ei voi ilmetä vastakohdilla kuormitetun tungoksen vuoksi."

Tampere tuntui vielä 40-50-luvullakin ahtaan tuntuiselta paikalta. Ei ollut yliopistoa eikä edes yhteiskunnallista korkeakoulua.
"Kasvoin 40-luvulla myös kulttien maailmassa. Oli taiteilija-, boheemi- ja kärsimyskulttia. Äitini tapasi aina sanoa: `Mitä enemmän kärsit, sen kirkkaamman kruunun saat`. Nimenomaan taiteeseen ja kirjallisuuteen liitettiin kärsimys, ja kuului ikään kuin asiaan olla kirjailijana keuhkotautinen. Lukijana minua alkoi rasittaa tämä kulttien maailma."

"Sitten koitti 50-luku ja modernistien aika, ja saimme vähän aikaa elää ilman kultteja. Tuomas Anhavasta ja Paavo Haavikostakaan ei ollut kulttien luojiksi, kunnes tuli Pentti Saarikoski. Silloin saatiin taas se sellainen kulttitodellisuus, että `Mikäs se sellainen runoilija on, joka ei pidä viittaa ja ryyppää`."
"Tuolloin tuli ilmeiseksi sekin, että ihmiset tarvitsevat tällaisia kultteja, mikä on aika surullista. Kansa tarvitsi sellaista, vaikka saattoi olla niin, että monet kulttia tarvitsevista ihmisistä eivät olleet Saarikosken lukijoita tai tunteneet hänen töitään."
"Itseäni tympi jo 40-luvulla se, että taiteilijat nostettiin jalustalle. Tämä näkökantani oli hyvin ehdoton."

Mirkka Rekola lähti 50-luvulla Helsinkiin opiskelemaan kirjallisuutta, filosofiaa ja taidehistoriaa.
"Tulin lähettäneeksi jo pari vuotta valmiina olleen teokseni Pirkkalaisten kilpailuun, ja se voitti kilpailun. Niinpä esikoisteokseni Vedessä palaa julkaistiin vuonna 1954, kun olin 23-vuotias."

"Olin tuolloin jo tutustunut modernistien tuotantoon, ja aluksi kirjoitin teoksen vallitsevan uuden suuntauksen mukaisesti. Tekstiä sulatellessani onneksi kuitenkin huomasin, ettei runous tuntunut näköiseltäni, ja palautin ilmaisukurini. Poistin löysyydet, ja kirjoitin tekstin uudelleen."
"Tuohon aikaan jätettiin riimit pois, mutta minä palautin ne. Mielestäni modernismissa ei ollut kyse tällaisista muotoseikoista."
"Otavassa alkoi tuohon aikaan pitkälti Tuomas Anhavan vaikutuksesta nousukausi, ja kustantajani WSOY jäi ikään kuin toissijaiseksi kulttuurikustantajana. Minäkin jäin näin vähän sivuun, varsinkin kun tekstejäni pidettiin vaikeina. Uuden Suomen kriitikko Vilho Suomi luonnehti tekstiäni `symboliseksi pirunnyrkiksi`. Tekstini löydetään hitaasti."

"Myöhemmin olen tajunnut kahden ensimmäisen teokseni olleen johdantoja varsinaiselle orgaaniselle teosten kaarelle, joka alkoi 28-vuotiaana. Se oli käänne runoilijan tielläni."
"Olin 13-vuotiaasta saakka kärsinyt kontrastien ja vastakohtien kaupungista. Olin yrittänyt yhdistää jo ensimmäisissä kokoelmissani näita vastakohtia (vedessä - palaa). Nyt pystyin viimein ylittämään nuo vastakohdat aidosti."

Runoilija asui monia kymmeniä vuosia ullakkohuoneistossa Helsingissä. Vaikka Helsingissä markkinatalous on Suomessa pahimmillaan, meri pelasti hänet.
"Pystyn hengittämään meri-ilmastossa niin paljon paremmin. Ilma väreilee aivan eri tavalla. Kun lapsena kerran vierailimme Helsingissä, tiedustelin meren rannalla kävellessämme isältä, miksemme muuta Helsinkiin asumaan."

Side Tampereelle ei kuitenkaan koskaan katkennut, kun hänen äitinsä eli hyvin iäkkääksi, ja Mirkka Rekola vietti siten paljon aikaa myös Tampereella Helsingissä virallisesti asuessaan. Nyt hän on palannut Tampereelle.
"Tämä kaupunki on säilynyt kautta vuosien hyvin tuttuna paikkana. Kävelen mielelläni Pyynikillä ja järvien rannoilla."

Mirkka Rekola on siis kuulemma ollut runoilijana vaikea. Itse hän sanoo, että hänet löytää hitaasti. Näin on varmasti käynyt, sillä lähes jokainen näille sivuille haastatateltu runoilija tai kirjailija on nimennyt hänet yhdeksi itselleen merkitsevimmistä runoilijasta, ja kirjastolaitoksen tutkimuksen mukaan hän on eniten lainattu kirjailija, mitä 50-luvun teoksiin tulee. Hänelle on myönnetty lukuisia palkintoja, viimeisimpänä marraskuussa-03 Pirkkalaiskirjailijoiden Alex Matson-palkinto.
"Runoilija kantaa ymmärryksensä hiljaa ja yksin, mikäli se ei ole relevantti ajassa. Runoilijan tavoittamattomuus ja mahdollinen vaikeus eivät tarkoita sitä, että hän olisi arka ilmaisemaan itseään, vaan ettei juuri sillä hetkellä ole relevanttia yhteyttä ja korvia, jotka kuuntelisivat."
Kuten aika on näyttänyt, tinkimättömyys kannattaa ja Mirkka Rekolaa löydetään koko ajan enemmän.