Pispalan kirjastotalon lauteilla

Talvi 2003

Takaisin runolauteille

Etusivu

Ohjelma

Kaksi varpusta muistelee

Lauteet

Runo on salaisuus

Riimu

Laulu

Runoilijoitten ja tarinankertojien esittely ja tapahtumien Jäljet: kuvat, äänet ja videot.

Kullervo Järvinen

Kullervo Järvisen tapaaminen on ainutlaatuista, hänhän on Tampereen ja Pispalan vanhan kaartin eläväinen mies ja edustaja. Puhetta ja hyviä juttuja riittää, samoin kuin auliutta niitä kertoa. Kullervo ei ole missään muualla, vaan tässä.
"Lapsuuskotini sijaitsi Pispalassa 100 metrin päässä Näsijärven rannasta, vanhan uittotunnelin suulla (nykyisin siinä on kaukolämpöputkia). Isäni oli paljasjalkainen pispalalainen, asunut koko ikänsä tuossa samassa talossa. Valtavan kaunis paikkahan se oli, vaikkei sitä tietenkään silloin tajunnut. Muistissa on myös se, miten pohjoistuuli painoi seinän läpi ja ämpärit oli aamulla jäässä. Luonto oli lähellä, muitten nuorten kanssa tehtiin Reuhariin retkiä ja nukuttiin havumajoissa tai veneiden alla."
"Kylpemässä käytiin silloin Pispalan Sirenin yleisessä saunassa, sekatyömiehen saunapaketti kainalossa eli puhtaat vaatteet käärittynä sanomalehtipaperiin mukana. Myöhemmin isä rakensi oman saunan Näsijärven rantaan."
Kun talo olisi jäänyt hiukan puristuksiin Tampereen tulevien muutosten kourissa, isä rakensi uuden kaupungilta saamalleen siirtotontille Hyhkyyn, ja vanha kotitalo purettiin.

Kullervo Järvinen on erityisesti Pispalan Tarmon mies, kuten melkein kaikki olivat mukana urheiluseuran toiminnassa Pispalassa. Hän toimitti Tarmon 50-vuotispäivien kunniaksi seurasta kirjankin. Hyhkyn kenttä oli Tarmon kotikenttä, ja siitä muodostui Pispalan väen keskeinen paikka.
"Hyhkyn kenttä oli olohuoneemme, se oli rikasta aikaa. Pelien jälkeen menimme usein istuksimaan Pispalan työväentalon ravintolaan. Työväentalo oli siihen aikaan varsinainen keskus, jossa sosiaalidemokraateilla ja kommunisteilla oli päällä ainainen tappelu, eihän aatteellisesti vajaata ´noskea´ (demaria) voinut kunnon kommunisti oikein sietää."
Kullervo oli melkoinen urheilijanuorukainen.
"Voitimme jalkapallossa TUL:n Tampereen piirin mestaruuden: minä olin maalivahtina, ja Hannu Salama keskustopparina. Talvet harrastin mäkihyppyä ja koripalloa. TUL järjesti muuten `henkisiäkin kilpailuja`, ja voitin alle 17-vuotiaiden sarjan kirjoittamisessa."

"Kaikkihan siellä Hyhkyn kentällä pyörivät. Muistan nuorena poikana Lauri Viidankin siellä useaan otteeseen hääräilleen ja neuvoneen, hänkin harrasti pituutta ja kuulaa ja toimi myös Tarmon puheenjohtajana ja sihteerinä. Hänhän asui siinä Hyhkyn kentän vieressä"
"Ensimmäinen työpaikkani oli Lauri Viidan veljen Yrjön peltisepänliikkeessä harjoittelijana, ja katkaisin siellä varmasti 50 rautasahanterää. Muistan veljen asennoituneen Laurin kirjoittamispuuhiin niin kuin monet muutkin Pispalassa: Kyllähän minäkin voisin kirjoittaa, jos olisi vain aikaa. Perkele se Lauri mikään kirjoittaja ole, vaan helvetin huono kirvesmies."

Näin varmasti ajattelivat monetkin pispalalaiset alkujaan Viidasta, mutta sitten:
"Kyllähän nimenomaan Viita antoi pispalalaisille ylpeyden kotiseudustaan ja teki Pispalasta Pispalan."
"Viidallakin oli esikuvia, kuten Hellaakoski ja P. Mustapää. Mutta hän kehitti persoonallisen tavan kirjoittaa runoja, jota hallitsi vapaa soinnuttelu sekä voimallinen miehuuden tunne, raavaan miehen runous, joka varmasti syntyi Tampereen kaupungin ytimestä. Kirjoittajana Viita oli myös kaikkitietävä, ylivoimainen kertoja, oman erinomaisuutensa tunteva."

Kullervon isä oli koko aikuisikänsä kolmivuorotöissä Näsijärven pahvitehtaalla. Isällä ei ollut juuri kirjoja eikä hän juossut kirjastossa, eikä hänellä ollut paljoakaan aikaa kirjoittaa ja lukea. Siitä huolimatta hän itseoppineena kirjoittajana lähetti runokokoelmansa tarjolle WSOY:lle, joka palautti käsikirjoituksen kiitellen sen sisältöä ja kertoen sen olevan lähinnä teknisesti puutteellinen.
"Isä se oli, joka minut ohjasi kirjallisuuden ja runouden tielle. Hän luki minulle ääneen joitakin kirjoja, ja siitä sanat jäivät itseeni elämään, ja lyriikka alkoi kiinnostaa, ja aloin kirjoitella. Taisimme olla Salaman Hannun kanssa ensimmäisiä nuoria Pispalasta, jotka astuivat oppilaiksi Klasuun eli Klassilliseen lyseoon, istuimme jopa samassa kaksoispulpetissa."

Merkittävimpinä kirjallisina vaikuttajinaan (monista) Kullervo mainitsee nuoren ja keski-ikäisen Paavo Haavikon, P. Mustapään erityisesti ajatellen lyriikan rytmiä sekä Eeva-Liisa Mannerin, niin kuin niin monet muut.
"Eeva-Liisasta ja Viidasta on yksi hauska juttu: Eeva-Liisahan oli sellainen, että jos hänet halusi tavata, edellispäivänä oli mentävä työntämään pieni paperilappu oven alta ja ilmoitettava, että huomenna tulisi soittamaan ovikelloa, jolloin hän ehkä avasi oven. Kerran Kaasalaisen Harri ja Lauri Viita menivät tapaamaan aamulla Eeva-Liisaa, ja hän huuteli heille unenpöpperössä: `Tulkaa työ myöhemmin, mie heräsin juuri ja kaikki paikat on sekaisin.` Lauri Viita oli vastannut: `Ei me tulla. Harva ihminen sitä unissaan paikkoja panee sekaisin.` "

60-luvun runokokoelmien julkaisun jälkeen Kullervo on ollut jatkuvasti mukana kirjallisen maailman touhuissa: opettanut työväenopiston kirjoittajapiiriä sekä Oriveden opistossa, ollut kirjallisuuden läänintaiteilijana Tampereella, ollut 10 vuotta Pirkkalaiskirjailijoiden puheenjohtajana, vain joitakin asioita ansiollisesta toiminnastaan mainittuina.
"Vaikka en ole julkaissut kovin paljon omia teoksia, olen jatkuvasti elänyt kirjallisuutta näiden toimieni kautta."
Yksi viimeaikaisimmista palveluksista kulttuurillemme on ollut vahva osanotto Viita-akatemian perustamisessa Tampereen työväenopiston 90-vuotispäivien yhteydessä. Kullevo toimi Viita-akatemian vetäjänä vuodesta 1989 vuoteen 2001.
"Halusimme Tampereelle runouden ja kirjallisuuden opiskelupaikan, jossa olisi syvempiä ulottuvuuksia. Koen, että olemme siinä onnistuneetkin, sillä onhan moni viita-akatemialainen saanut teoksiaan julki. Voiko kirjoittamista kouluttaa tai opettaa ovat ikuisuuskysymyksiä, joihin ei ole vastausta, mutta varmaa on, että yhdessä työskennellen oman oppimisen prosessi nopeutuu, eikä kantapään kautta tarvitse oppia niin paljon."

"Viita-akatemian käymisen jälkeen moni akatemialainen otti usein yhteyttä minuun, jolloin tuli ilmeiseksi, että myös varsinaisen yhteisopiskeluajan jälkeen tarvitaan yhteyttä, ja niinpä perustimme myös Viita-piirin, entisten oppilaiden yhteyspiirin."

"Koen olevani kaikessa harrastelija ja puuhastelija. Vaikka kuulun Suomen Kirjailijaliittoon, ja voin käyttää itsestäni titteliä kirjailija, minulla on aina ongelmia, kun kysytään ammattia. Kaikki on jotenkin ollut liian sekavaa ja risaista."
"Tuomas Anhava kysyi hienosti: Mihin katosi se aika lapsuuden ja vanhuuden välissä? Sellainen tunnelma minulla vähän on. Kun menin naimisiin ja piti huolehtia perheestä, oli pakko mennä kiireisiin päivätöihin, koska lyriikalla ei elä. Kunnioitin niitä, joilla oli rohkeutta heittäytyä kokopäiväisiksi kirjailijoiksi ilman tietoa toimeentulosta."

Kullervo viettää nykyisin vähintään puoli vuotta vuodesta maalla, luonnon keskellä. Siellä, Sonnikorvessa, syntyi myös viime vuonna Kullervon kauan odotettu kolmas runokokoelma, Sonnikorven blues, joka sai tänä vuonna Tampereen kaupungin palkinnon ja oli tämän vuoden Runeberg-palkintoehdokas.
"Lapsesta pitäen olen liikkunut paljon luonnossa. En pysyisi hengissä, jos olisin vain kaupungissa, varsinkin kun kaupunki tässä tuntuu niin vieraantuneelta paikalta."
Pispalan Pulterin seinälle laitettiin sitä perustettaessa jo Kullervo Järvisen runoja, ja siellä ne ovat vieläkin. Elääkö kotiseutu yhä Kullervon mielessä ja runoudessa?
"Viitahan sanoi, että kaikki mitä hänelle tapahtuu, tapahtuu Pispalassa (vaikka asui pitkät ajat Helsingissä). Kyllä huomaan itselläni runouteeni hiipivän tätä maisemaa. Mutta muistan myös Pispalasta toisenkin puolen: luiset nyrkit ja alistamisenkin. Kyllä siellä turpaan sai helposti. Sellaistakin lakia luettiin, että älä vain luule liikoja itsestäs tai me hakataan sut. Pispalan yhteishengen ihannoinnissa on myös klisheetä."
"Pispalan alkuperäisen asuttamisen henkeä, miten talot rakennettiin tuollaiselle harjulle ja sen sellaista myös ihastellaan, mutta eihän köyhällä väellä ollut muuta mahdollisuutta."
Lopuksi vielä tarina pispalalaisuuden synnystä, jonka tarinan Kullervolle kertoi Lepovirran Napi:
"Tiäksä, ku ennen ensimmäistä maailmansotaa venäläiset pelkäs vallan menetyst, niin ne pani kiinalaiset rakentaan harjulle vallihaudan. Älä sit kerro tätä kenellekään, mut ne sekos Pispalan ämmiin, ja meistä tuli tämmösiä."