Pispalan kirjastotalon lauteilla

Talvi 2003

Takaisin runolauteille

Etusivu

Ohjelma

Kaksi varpusta muistelee

Lauteet

Runo on salaisuus

Riimu

Laulu

Runoilijoitten ja tarinankertojien esittely ja tapahtumien Jäljet: kuvat, äänet ja videot.

Henry Lehtonen

Henry Lehtonen on hauskasti ja enteellisesti kotoisin - Runosmäestä, Turusta.
"Se on hiukan etäällä keskustasta, kuin Hervanta tai Lamminpää Tampereella (Henryn tyttäystävä on kotoisin Tampereelta)"
Henryn isän suvun juuret ovat Vakka-Suomen Laitilassa, ja isä itse varttui Turun Aurassa. Äidin puolen suku tulee taas tyystin toiselta puolelta Suomea, Pohjois-Karjalan Rääkkylästä.
"Isovanhempani asuvat siellä edelleen. Turun seutu ja Rääkkylä ovat ihan eri maailmoja. Rääkkylästä puuttuu nykykaupungeillemme ominainen trendikkyys, hektisyys, ylitsepursuava itseriittoisuus ja yksilöllisyys, sarasvuolainen kuntosalikulttuuri."
"Rääkkylän murre on aivan upea kieli, lapsena vietimme siellä aina pari kuukautta kesällä, ja oli outoa palata takaisin kouluun tähän murteeseen. Itsensä hahmottaminen ja itsensä kanssa sinuiksi tuleminen on tärkeää, siis se, että tietää, mistä tulee. Oman hahmonsa näkee eri tavalla eri murteen kautta".

"15-16- vuotiaana soittelin rockyhtyeessä, ja silloin tein laulujen sanoja ja tekstejä."
"Sitten tulin kirjastosta lainanneeksi runoutta, ja Raymond Carverin tekstit tekivät minuun syvän vaikutuksen. Ne eivät olleet mitään perinteistä proosaa, ei koulussa opetettua, vaan vapaamuotoista ja sillä tavoin innostavaa. Se oli nuorelle pojalle löytö."
"Luin hirveästi runoutta, erikseen voisin mainita Teemu Hirvilammin, Sirkka Turkan, Pentti Saarikosken ja Arto Mellerin."
"Todella mieleenpainuvan jäljen minuun painoi Harri Sirolan teos Turha hätkähtää. Se kosketti nimenomaan paljaan ilonsa ja surunsa kautta. Myös kirjailijan problemaattinen persoona vaikutti minuun, hänen elämänsä oli niin surullista. Suru on omankin kirjoittamiseni kantavin voima. Usein suru on puettava huumorin vaatteisiin, koska ihmiset kokevat riittävän huonoja juttuja, eivätkä voi eivätkä halua ottaa vastaan täydellistä tragediaa. Komiikka manipuloi vastaanottavaiseksi."

"Turussa on elävän esiintymisen perinnettä. Täällä ollaan riittävän hulluja lähteä esiintymään yleisölle. Monesti elävä esiintyminen on parempaa kuin runot paperilla." "Täällä on elävä harrastelijakirjailijakulttuuri. Pöytälaatikoissa on paljon tavaraa, eikä niitä pidetä vain pöytälaatikoissa, vaan niitä lähdetään aktiivisesti ääneen esittämään, ei niinkään kirjan julkaisemiseen liittyvinä." "Olin tällaisessa tilaisuudessa esittämässä omia runojani."

Henry Lehtonen tekee päivätöitä kirjanpitäjänä. Marraskuussa 2003 hän voitti runoilijana Turun kaupungin Aboa-palkinnon.

" Seppo Lahtinen kustannusliike Sammakosta tuli tilaisuuden jälkeen sanomaan minulle: `Hyvää kamaa`. Hän oli tuohon aikaan Varsinais-Suomen taidetoimikunnan uusille kirjoittajille tarkoitetun Reviiri-antologian toimituskunnassa, ja kehotti minua lähettämään siihen runoja, jotka siihen hyväksyttiinkin, ja kesällä 2000 debytoin ensimmäistä kertaa runojen julkaisijana."

"Minulle oli kertynyt paljon runoja, jo kokoelman verran, ja Seppo ehdotti julkaisemista Sammakon kautta, joskin hauduttelimme runoja ja kokoelmaa vuoden verran."
"Kirjoittamistyylini on rosoista ja puheenomaista, mutta on myös todettava, että varsinkin ensimmäisen kokoelmani osalta siinä oli ennen toimitustyötä Lahtisen kanssa myös surkeaa kirjoittamista ja raakalaismaista tekstiä. Sain Sepolta hirveästi apua, kuten kaikki Sammakon kirjailijat. Yhteistyö hänen kanssaan on sekä hänelle että kirjoittajalle hedelmällistä. Tekstistä tuli kompaktimpaa, tiiviimpää. Kirjoittamisprosessista tuli inspiratiivista. Seppo uskaltaa antaa palautetta."
"Olemme käyneet toistemme tekstejä läpi myös Sammakon toisten runoiljoitten kanssa, kuten Marjo Isopahkalan ja Einari Aaltosen. Tästä on ollut meille kaikille paljon apua."

"Runoni ovat arkipäivään sidottuja, arkisista jutuista ammennettuja. Kaksi ilmestynyttä teostani, Camping (2001) ja Kosaani (2003), ovat sisarteoksia, niissä on selkeä jatkumo teemallisesti ja kielellisesti. Vaikuttaa siltä, että teoksista muodostuu runotrilogia seuraavan kokoelman myötä."
"Runoilijuuden ideologiaa en ole täysin omaksunut. Siinä mielesssä en koe itseäni `runoiljaksi`. En näe lokeroa `runous`tai `runoilija`.
"Tässä mielessä en siis ole trendikkään päämäärähakuinen. En osaa määritellä tulevaisuuden pyrkimyksiäni. Mielestäni Pentti Linkola sanoo hyvin: `Järkeväkin ihminen on ajopuu`."