Rajaportin saunakortteliPispalan valtatie 9, 33250 Tampere
Rajaportin saunakorttelin rakensivat Hermanni Lahtinen ja hänen vaimonsa Maria 1900-luvun alussa. Kortteliin rakennettiin ensiksi päärakennus, jossa oli myös liiketilaa ja siipirakennuksessa leipomo ja pullapuoti. Viereen rakennettiin myöhemmin matalampi mökki, sauna sekä Ompeliantalo.
Nykyisin saunakortteli on Tampereen kaupungin omistuksessa. Saunan kunnosta ja toiminnasta on vastannut vuodesta 1989 lähtien Pispalan saunayhdistys ry. Yhdistystoiminnan avulla Rajaportin sauna on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva sauna. Vuosituhannen vaihteessa yhdistys perusti Saunakahvilan ja tarjosi tilat hierojalle Lahtisen rakentamaan matalaan mökkiin.
Yhdistys toivottaa kaikki hyvien löylyjen ystävät saunomaan ja viihtymään Rajaportille. Toivomme samalla, että uudet ja taas uudet sukupolvet löytävät yleiset saunat ja pitävät tätä kulttuuria elävänä.
Saunamaksun voi Rajaportilla maksaa Smartumin Kulttuurisetelillä
Jatkossa Rajaportin saunalla voi maksaa saunamaksun myös Smartumin Kulttuurisetelillä. Yhden setelin arvo on 5 euroa. Pe ja la maksetaan loput käteisellä. Ma ja ke Kulttuurisetelillä saa saunamaksun lisäksi vuokrapyyhkeen, pienen juoman tai euron verran vihdan hinnasta pois. Kulttuurisetelillä voi maksaa myös saunan sarjakortin hinnasta osan.
Pispalan saunayhdistyksen 20-vuotisjuhla
Suomen vanhin yleinen sauna Rajaportin sauna on satavuotias. Sitä ylläpitää Pispalan saunayhdistys, joka vietti 20-vuotisjuhlaansa saunomisen ja ohjelman merkeissä lauantaina 5.12.2009.
Rajaportin saunalla jälleen kävijäennätys!
Vuoden 2008 kokonaiskävijämäärä oli yhteensä 17.981 (2004: 14.070, 2005: 13.306, 2006: 14.963 ja 2007: 15.362), joten Rajaportin saunalla tehtiin tänäkin vuonna saunan nykyhistorian kävijäennätys. Tilastoissa ei ole mukana tilaussaunojen kävijöitä. Onneksi olkoon! Lisää tilastoja kävijätilastot sivulla.
Rajaportin saunan pääsymaksuihin muutoksia
Yleisen kustannustason nousun ja saunan viikonloppujen ruuhkien takia Rajaportin saunan hinnat muuttuivat 1.10.2008. Lue saunayhdistyksen hallituksen tiedote aiheesta.
Onni "Onska" Niemi on poissa
Pispalalaisten ja monien tamperelaisten tuntema Onni Niemi on poistunut 16.02.2008 keskuudestamme. Onni oli Rajaportin saunan ahkerin asiakas. Lue muistokirjoitus Onni Niemestä (pdf-tiedosto).
Lue myös Jorma Markkulan muistokirjoitus (pdf-tiedosto).
Saunayhdistyksen syyskokous 10.12.2008
Saunayhdistyksen syyskokous pidettiin 10.12.2008 klo 18. Rajaportin kahvilassa. Lue lisää jutut sivulta.
Tapahtumien Yön saunakierros
Lue raportti Tapahtumien Yön 9.8.2007 saunalenkistä. Ohessa löylyissä mukana olleen kertomus, katso lisää jutut sivulta.
Vihdat heiluivat liettualaistyyliin
Liettualaista vihtomisperinnettä saattaisivat herkkänahkaisimmat aluksi pelästyä. Niin reippaasti viuhuivat vihdat Liettuan Sauna-akatemian edustajien käsissä Rajaportin lauteilla sunnuntaina 20.5. Lue lisää jutut sivulta.
Saunamajurilla 10-vuotta täyteen saunanlämmitystä
Saunamajuri Antero Kokko lämmitti 16.4.1997 ensimmäisen kerran Rajaportin saunan kiukaan. Loppu onkin jo legendaa. Rajaportin saunalla juhlittiin 16.4. hänen kymmenvuotista uraansa mm. etusaunan merkeissä. Lue lisää Anteron juhlista jutut sivulta.
Pro gradu -tutkielma "Yhteissaunominen Suomessa"
Sauna-arkistossa nyt luettavissa Tapio Laaksosen Pro gradu -tutkielma "Yhteissaunominen Suomessa" vuodelta 1994.
Matkakertomus Marin tasavallasta
Jorce Markkulan matkakertomus syksyisestä saunamatkasta Marin tasavaltaan matkat sivulla.
Rajaportin 100-vuotisjuhlia vietettiin 28.8. - 2.9.2006
Satavuotisjuhlista kerrottu lisää jutut sivulla. Juhlaviikon ohjelma on tapahtumat sivulla ja tapahtumakuvia on kuvagallerian sivulla.