TAUSTAA

Venäjän suuren runoilijan Aleksandr Pushkinin juhlavuonna 1999 Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä, Oulussa y.m. yliopistokaupungeissa oli useita Pushkin-aiheisia tilaisuuksia ja teatteriesityksiä, mutta ei Tampereella! No, minuahan tällainen tietenkin sapetti ja marssin kirjastoon tutkimaan Pushkin-kirjallisuutta.

Lenin-museon kirjastosta löytyi Petroskoissa julkaistu uusi suomennos Pushkinin saturunoista. Ne kolahtivat makuhermoon heti ja ajattelin valmistaa niistä runoillan.

Pirkanmaan taidetoimikunta vastasi apuraha-anomukseen myönteisesti ja aloitin työt. Sitten kuitenkin ilmestyi käteen ARTIPICTURA-kustantamon julkaisema KERTOVIA RUNOELMIA Aarno S a l e v a n suomennoksina.

 Kokoelmassa ensimmäisenä oli RUSLAN JA LJUDMILA, Venäjän kansalliseepokseksikin mainittu Pushkinin läpimurtoteos. Runoelma oli aikaisemmin tuttu vain kirjallisuuden historian lehdiltä ja yhdestä elokuvasta sekä - eräästä 1970-luvun kulttuurikeskustelusta.- Muistin nimittäin miten joku Neuvosto-Karjalan historioitsija mainitsi RUSLAN JA LJUDMILA-runoelman talvisodan tutkimuksen yhteydessä. Hän nimittäin väitti, että osa "talvisodan ihmeestä" oli Pushkinin ansiota.

Väittämä kuului, että ensimmäiset venäläiset valiojoukot, jotka talvisotaan marssivat, olivat jo etukäteen tappiomielialan vallassa. He kun olivat koulussa pakosta joutuneet tutustumaan RUSLANIN JA LJUDMILAAN ja olivat sitä mieltä, että on mahdotonta sotia  sellaista kansaa vastaan joka osaa muuttaa itsensä metsän eläimiksi, lentää ilmojen halki ja  herättää kuolleita henkiin. Ja kun sitten keskellä ei mitään yhtäkkiä jostakin ilmestyy lumipukuisia miehiä jotka ampuvat konepistoolilla ja häviävät näkyvistä yhtä salaperäisesti kuin ovat ilmestyneetkin, tuntuivat venäläisten pahimmat aavistukset toteutuneen. Joka tapauksessa, aikakirjat todistavat, että Stalin joutui korvaamaan ensimmäisen aallon venäläiset valiojoukot kaikenmaailman kirgiiseillä, uzbekeilla ja tataareilla (näiden kansojen koulutukseen kun ei kuulunut RUSLAN JA LJUDMILA).

Lukukokemus vahvisti saman. Suomalaiset esittävät tässä Venäjän kansalliseepoksessa lähes keskeisintä osaa, ja Pushkin suhtautuu suomalaisiin erittäin kunnioittavasti. Ja todellakin, tämän käsityksen mukaan kaikilla suomalaisilla on hallussaan salattua tietoa ja he ovat kaikki  noitia!

Tämä oli haaste! Varsinkin kun kirjallisesti hyvinkin valistuneet tuttavani, joille asiasta puhuin, eivät tunteneet runoelmaa ja suomalaisten osuutta siinä! Ajattelin, että tämän verran olemme kansana velkaa Pushkinille, että RUSLAN JA LJUDMILA on sentään esitettävä näyttämöllä.

Pirkanmaan Taidetoimikunta suostui sisällön muuttamiseen, mutta seuraava vaikeus olikin näyttämösovitus. Runoelma on valtavan laaja,  pelkkä sen ääneen lukeminen ilman mitään tulkintaa kesti yli 3 tuntia! Onneksi näkökulma oli valmiina!

Hillitöntä kirjallista väkivaltaa käyttäen olen lyhentänyt runoelman n. 1 tunnin mittaiseksi monologinäytelmäksi. Sydän verta vuotaen olen joutunut jättämään pois herkullista huumoria ja upeita runokuvia, mutta minkäs mahdat. Tällä esityksellä halutaan avata suomalainen näkökulma Venäjän kansalliseepokseen.

Muut kirjalliset ansiot ovat todennettavissa lukukokemuksina!

Esityksen tehosteina päädyimme äänimestarin kanssa käyttämään ainoastaan aineksia Mihail Glinkan oopperasta.

Visualisoinnin suunnittelu lähti ensin ylenmääräisen kuvallisen materiaalin käytöstä, mutta sitten, työn edistyessä, oli pakko uskoa runoteoksen yhteydessä sanan voimaan, jolloin visualisointi lähti pelkistymään.

Tampere 3.10.2002 Jorma Markkula

         sivun alkuun